Ronaldo piti sanansa – pitkä pyörälenkki sarjanousun kunniaksi

Real Valladolidin visiitti Espanjan toisella sarjatasolla jäi vain yhden vuoden mittaiseksi, kun seura nousi Segundan kakkosena ensi kaudeksi La Ligaan. Seuran puheenjohtaja, brasilialainen hyökkääjälegenda Ronaldo oli tehnyt aiemmin lupauksen, että hän pyöräilisi ”pyhiinvaellusmatkan” maailmankuululla Santiago de Compostelan ”Caminolla”.
Nyt Ronaldo on lupauksensa lunastanut. Hän lähti matkaan viime sunnuntaina ja saapui perille kolme päivää myöhemmin keskiviikkona. Ronaldon matkaseurana oli muita Real Valladolidin taustaryhmän jäseniä.
Ihan pelkän lihasvoiman varassa Ronaldo ei matkaa taittanut, sillä hänellä oli allaan sähköpolkupyörä. Vaikka Goalin alla olevassa twiitissä puhutaan 500 kilometristä, tuli 20 Minutos -sivuston mukaan matkalle mittaa 350 kilometriä. Reitti kulki useiden maakuntien läpi ja päättyi Santiago de Compostelan kaupunkiin.
– Tämä oli uskomaton kokemus eikä olisi voinut olla parempi. On totta, että ”Camino” on todella rankka, ja sillä on paljon esteitä, mutta nämä olivat neljä uskomatonta päivää. Minulla on valtavasti kengännauhoja ja persuuksiin tekee todella kipeää, mutta oli se sen arvoista. Camino on upea ja katedraali uskomaton, Ronaldo totesi maaliin tullessaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi

- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan