LaLiga2:n eli tuttavallisemmin ”Segundan” päätöskierros on pelattu sunnuntai-iltana. Ennen viimeistä kierrosta kolmella joukkueella oli mahdollisuudet suoraan nousuun, joten yhden osaksi jäi vetää lyhin korsi.

Tuo joukkue oli viime vuonna pitkän La Liga -putken päätteeksi toiselle sarjatasolle pudonnut Eibar, joka koki päätöskierroksella todella nolon tappion. Eibar kohtasi vieraskentällä Segundan viimeiseksi tällä kaudella jääneen Alcorcónin, jolla ei pelissä enää panosta ollut. Tasapeli olisi riittänyt Eibarille sarjanousuun, mutta uruguaylainen Jorge Zarfino teki Alcorcónille lisäajalla 1-0-voittomaalin ja sysäsi Eibarin nousukarsintoihin.

Segundan voittajana La Ligaan nousee UD Almería, joka on ollut vuodesta 2019 lähtien varakkaan saudiarabialaisen Turki Al-Sheikhin omistuksessa. Almería keikkui talvella pitkään Segundan kärkipaikalla, mutta hyytyi hieman loppukaudesta. Viimeisellä kierroksella se pelasi 2-2-tasapeliin Leganésin vieraana, ja se tulos riitti sarjan ykköspaikkaan ja La Ligaan nousuun.

Almería on pelannut viimeksi La Ligassa kaudella 2014-2015. Kahdella edellisellä kaudella – eli kahdella ensimmäisellä Al-Sheikhin johdolla pelatulla kaudella – Almerían nousuhaaveet tyssäsivät karsintavaiheessa, mutta kolmas kerta sanoi toden.

Almería on käyttänyt kolmella viime kaudella pelaajahankintoihin huomattavasti enemmän rahaa kuin mikään muu Segundan joukkue: yhteensä noin 62 miljoonaa euroa. Kahden viime kauden aikana mikään muu seura ei rikkonut edes 5 miljoonan euron rajapyykkiä, ja Rayo Vallecanon 8 miljoonaa euroa kaudella 2019-2020 kalpenee Almeríalle myös selvästi. La Liga saa todennäköisesti Almeríasta uuden avokätisesti rahaa pelaajiin käyttävän seuran, sillä Almerían kulutus lyö laudalta monta pääsarjaseuraakin.

La Ligaan nousee suoraan myös Real Valladolid, joka putosi Eibarin tavoin pääsarjasta vain vuosi sitten. Legendaarisen Ronaldon omistama Valladolid voitti päätöskierroksella Huescan 3-0 ja sijoittui Segundan toiseksi Almerían kanssa yhtä monta pistettä keränneenä. Real Valladolid päätti kauden neljän pelin voittoputkeen, joten komea loppukiri toi sille nousun La Ligaan.

Kolmas nousija ratkaistaan kaksiosaisilla ja kaksivaiheisilla nousukarsinnoilla. Välieräparit ovat Eibar-Girona ja Las Palmas-Tenerife.

UD Almería

@U_D_Almeria
Y finalmente ni este equipo ni esta ciudad se rindieron… ¡#AlmeríaEsDePrimera!

🏆 ¡CAMPEONES!
🔴⚪️ #EstoEsSoloElPincipio

Real Valladolid C.F.

@realvalladolid
SOMOS. EL. PUCELA.