Cesc Fàbregas ei ole valmis lopettamaan uraansa: ”Tämä on ollut elämäni huonoin vuosi”
Espanjan maajoukkueen ja Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Cesc Fàbregas on vahvistanut So Footin haastattelussa, että kuluva kausi jää hänen viimeisekseen AS Monacossa.
Fàbregas, 35, on pelannut Ranskassa tammikuusta 2019 lähtien, mutta meneillään oleva sesonki on mennyt häneltä loukkaantumisten takia lähes kokonaan sivu suun.
Kolminkertainen arvokisavoittaja on pelannut Monacon ykkösmiehistössä tällä kaudella vain 117 minuuttia. Viimeksi hänet nähtiin edustusjoukkueen kanssa tositoimissa viime vuoden syyskuussa.
– Se on varmaa, että minun ja Monacon aika tulee päätökseen. Sopimukseni päättyy kesäkuussa ja haluan siirtyä muualle. Mieleni tarvitsee sitä, sanoi Fàbregas GFFN:n mukaan.
– Tämä ei ole ollut ainoastaan urani, vaan elämäni huonoin vuosi, koska jos en ole onnellinen jalkapallon puolella, en voi olla onnellinen elämässä. Olen kärsinyt tällä kaudella paljon, tämä on ollut vaikeaa henkisesti.
Fàbregas ei aio kuitenkaan ripustaa nappulakenkiään vielä naulaan.
– Jos totta puhutaan, entiset managerini ovat soitelleet minulle viime viikkoina ja kysyneet, olisinko kiinnostunut liittymään heidän ryhmäänsä valmentajana.
– Mutta tämä kausi on ollut niin huono, etten halua lopettaa rakentamaani uraa tällä tavalla. Haluan jatkaa pelaamista.
– Olen avoin kaikelle, haluan vain nauttia olostani. Paikalla ei ole oikein väliä. Aion etsiä uuden projektin ja katsoa, mihin tulevaisuus minut vie.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa