Uhreina Karim Benzema ja kymmeniä muita – korkea-arvoinen albanialaisvaikuttaja pidätettiin asuntomurroista epäiltynä
Lukuisat huippujalkapalloilijat ovat joutuneet viime vuosien aikana Espanjassa asuntomurtojen kohteiksi. Usein murrot ovat tapahtuneet silloin, kun pelaaja on itse ollut jollain stadionilla pelaamassa jalkapalloa.
Yksi tällainen tapaus sattui 27.2.2019. Real Madrid pelasi Santiago Bernabéulla Copa del Reyn välierää Barcelonaa vastaan, kun Karim Benzeman kotona tapahtui samanaikaisesti väkivaltainen ryöstö,
Nyt Albanian poliisi on pidättänyt tästä asuntomurrosta epäiltynä korkea-arvoisen Albanian hallituksen virkailijan, 41-vuotiaan Alfred Prodanin. Pidätys tehtiin yhteistyössä Interpolin kanssa pohjoisalbanialaisessa Laçin kaupungissa.
Seuraavaksi Prodani aiotaan toimittaa Espanjaan oikeudenkäyntiä varten. Kaikkiaan häntä epäillään 41 Espanjassa tehdystä asuntomurrosta. Ensimmäinen näistä tehtiin jo vuonna 2013.
Prodani on työskennellyt vuosien ajan julkisrahoitteisen vesiyhtiön johtajana. AS:n mukaan hän pääsi asemaan kiitos kontaktiensa Albanian sosialistihallitukseen.
– Kun hän ryösti Benzeman, hänet nimiteetiin johtajaksi. Jos hän ryöstää Messin, hänestä tehdään ministeri, Albanian kansallismielisen puolueen Punamustan allianssin johtaja Kreshnik Spahiun kerrotaan kommentoineen.
Albanialaislehdistön mukaan Prodanin syyllisyyttä vastaan on vankkoja todisteita. Pidätys tapahtui kolme vuotta sen jälkeen, kun eräs maan entinen ministeri oli syyttänyt suoraan Prodania ryöstöistä.
Yksin Prodani ei ryöstöjä ole toteuttanut. Muiden syytettyjen joukossa on muun muassa 37-vuotias tunnettu albanialainen liikemies, jota lehdistö ei kuitenkaan nimeä.
LUE MYÖS:
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä