L’Équipe: PSG-valmentaja Mauricio Pochettinoa houkutellaan takaisin La Ligaan
Ranskalaislehti L’Équipe kirjoittaa, että PSG:stä tämän kauden päätteeksi lähtevää Mauricio Pochettinoa houkutellaan takaisin La Ligaan. Lehden mukaan Athletic Bilbao on kiinnostunut argentiinalaisvalmentajan palveluksista.
Pochettino oli aiemmin tyrkyllä myös manchester Unitediin, mutta United valitsi uudeksi käskyttäjäkseen Erik ten Hagin. Nyt Athletic Bilbao on kuitenkin ollut häneen jo yhteydessä työtarjouksen tiimoilta.
Athleticia on valmentanut Marcelino viimeisten puolentoista kauden ajan. Espanjalaisen sopimus kuitenkin päättyy tähän kauteen eikä sitä ole vielä jatkettu. Näyttää vahvasti siltä, ettei jatketakaan, sillä Athleticia kiinnostaa nyt Pochettino.
La Liga on 50-vuotiaalle Pochettinolle jo tuttu sarja, sillä hän aloitti valmentajauransa Espanyolissa, luotsaten barcelonalaisjoukkuetta kolmen kauden ajan vuosina 2009-2012. Pochettino myös pelasi valtaosan urastaan Espanyolissa.
Vuodet 2013-2019 hän vietti Valioliigassa valmentaen ensin Southamptonia ja sitten Tottenhamia. Valmentajauransa ensimmäisen mestaruuden Pochettino voitti tällä kaudella PSG:ssä. Jo viime kaudella heltisi Ranskan Cupin voitto.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan