Barcelonan luottopelaaja ärsyyntyi vaihtokomennuksestaan – Xavi otti huhuihin kantaa: ”Puhuimme kasvotusten”
Barcelonan päävalmentaja Xavi sanoo, että keskikenttäpelaaja Frenkie de Jong on osa hänen suunnitelmiaan, vaikka hän on pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa.
De Jong, 24, siirtyi Barcelonaan kesällä 2019 Ajaxista 86 miljoonalla eurolla.
Hollannin maajoukkuepelaaja on tahkonnut kaudesta toiseen isoja minuutteja Kataloniassa, mutta hänen otteensa ovat viime aikoina ailahdelleet, ja ESPN:n mukaan hän on tympääntynyt siihen, kuinka usein hänet otetaan vaihtoon.
De Jong on yhdistetty muun muassa Manchester Unitediin, Paris Saint-Germainiin, Bayern Müncheniin ja Manchester Cityyn.
Xavin mukaan de Jongin tulevaisuus on kuitenkin Barcelonassa.
– Hänen on oltava ratkaiseva pelaaja ja hän onkin.
– Maailmassa ei ole montaa hänen tasoistaan pelaajaa. Hän on Barcelonan nykyhetki ja tulevaisuus. Hän on erittäin tärkeä pelaaja minulle. Hän on taitava, vahva, hän liikkuu rangaistusalueelle…
– Hän on pelannut joitain loistavia pelejä, mutta hänen on pelattava johdonmukaisemmin.
Viime viikonloppuna de Jong oli silminnähden tuohtunut, kun hänet otettiin Rayo Vallecanoa vastaan jo tunnin kohdalla vaihtoon. Xavin mukaan asia on käsitelty.
– Puhuimme kasvotusten tällä viikolla, ja se meni hyvin. Tietysti vaihtoon joutuminen on turhauttavaa hänelle, mutta minun on ajateltava joukkuetta.
LUE MYÖS:
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä