Atlético Madridin ja Manchester Cityn tukkanuottaset jatkuivat vielä stadionin sisätiloissakin – poliisia tarvittiin väliin
Jos oli Manchester Cityn ja Atlético Madridin välinen ensimmäinen puolivälieräkohtaaminen tylsä, niin samaa ei voi sanoa Wanda Metropolitanolla pelatusta toisesta osaottelusta. Maaleja ei nähty, mutta maalipaikkoja paljon enemmän. Varsinaisesti ottelussa puhuttivat kuitenkin todella kuumina käyneet tunteet.
Etenkin Atlético Madrid pelasi todella kovaa ja provosoi Cityn pelaajia ensimmäisen ottelun tapaan. Pelin lopussa Citykin alkoi pelata aikaa, kieriskellä maassa ja viivytellä pelin jatkamista, syöttäen tavallaan Atléticolle omaa lääkettään. Lisäaikaa pelattiinkin yli 12 minuuttia.
Avausjakson puhuttanein tilanne oli raju ilmakaksinkamppailu Felipen ja Phil Fodenin välillä. Felipen olkapää tärähti rajusti Fodenin takaraivoon, ja englantilainen löi lisäksi ohimonsa nurmikkoon holtittomasti maahan pudotesaan. Foden jatkoi peliä noin kolme minuuttia kestäneiden hoitotoimien jälkeen. Felipe puolestaan selvisi vielä tästä tilanteesta varoituksetta, mutta lappu nousi hänelle vähän myöhemmin Kevin De Bruynen sääntöjen vastaisesta taklaamisesta.
Kunnolla tunteet kuumenivat 90. peliminuutin lähestyessä. Felipe taklasi jälleen rajusti Fodenia sivurajan tuntumassa. Foden kieri maassa takaisin kentän puolelle, ja Stefan Savic retuutti hänet pelipaidasta ulos kentältä. Tämän jälkeen torikokoukseen liittyi kymmeniä muita, ja kaaos oli valmis. Kentällä olleiden pelaajien lisäksi nahinaan osalistui molempien joukkueiden vaihtopelaajia sekä valmennustiimin jäseniä.
Lyöntejä käsirysyssä ei ilmeisesti vaihdettu, mutta tönimistä ja verbaalista viestintää varmasti. Luultavasti rumimman tempun suoritti Savic, joka veti Jack Grealishia tukasta. Savic ja Manchester Cityn Nathan Aké saivat kahakan yhteydessä varoituksen.
Lisäksi lappu nousi myös Felipelle, jolle toinen kortti merkitsi ulosajoa. Brassipuolustaja ei sulattanut tuomiota lainkaan, vaan raivosi saksalaistuomari Daniel Siebertille ja potkaisi jotain (kenties vesipulloa) matkalla pukukoppiin. Lopulta Felipe nähtiin vielä seuraamassa ottelun loppua kentän laidalla.
Pitkä lisäaika ei ollut erityisen kaunista katsottavaa. Pian lappu nousi myös Atléticon valmentaja Diego Simeonelle, joka antoi erotuomarille sarkastiset aplodit.
Vielä päätösvihellyksen jälkeen pelaajatunnelissakin pelaajilla läikkyi yli. Atléticon ja Cityn joukkueet astelivat samaan aikaan portaita ylös, vain kaide joukkueiden välissä. Etenkin Savic huuteli Cityn pelaajille edelleen, ja pelikaverien piti pidätellä häntä, jottei hän olisi käynyt Cityn pelaajien kimppuun. Sime Vrsaljko puolestaan heitti vesipullon Cityn delegaation jäsenten päälle.
Carrusel Deportivon mukaan tunnelissa tarvittiin poliisia pitämään pelaajat erossa toisistaan. Nähtäväksi jää, millaisia seurauksia hulinoista mahdollisesti koituu.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligaan merkittävä uudistus