AS: Kevin De Bruyne oli aikoinaan hyvin lähellä siirtoa Atléticoon – tämän vuoksi se ei toteutunutkaan

Atlético kohtaa keskiviikkona Kevin De Bruynen Manchester Cityn Metropolitanolla Mestarien liigan puolivälierien toisessa osassa. Manchester City voitti avausosan De Bruynen maalilla 1-0.
AS:n mukaan De Bruynella oli mahdollisuus siirtyä aikoinaan Atléticoon. Elettiin loppusyksyä 2013. De Bruyne oli jäänyt hyvin pienelle vastuulle Chelseassa. Chelsea oli antanut pelaajalleen luvan etsiä itselleen lainaseuran.
De Bruyne tapasi agenttiensa kanssa Atléticon seurajohdon Madridissa. Atlético teki De Bruynelle lainasopimustarjouksen ja Chelsea oli jo ehtinyt näyttää vihreää valoa siirrolle. De Bruynen maajoukkuetoverit Thibaut Courtois ja Toby Alderweireld pelasivat silloin Atléticossa.
Lopulta lainasiirto kaatui siihen, ettei De Bruyne ollut satavarma saamansa roolin ja peliajan suhteen. Diego Simeone luotti silloinkin Kokeen ja seurassa pelanneeseen Arda Turaniin, joiden ohittaminen nokkimisjärjestyksessä ei ollut yksinkertaista.
De Bruyne siirtyi lopulta Wolfsburgiin ja Atlético voitti samaisella kaudella La Ligan mestaruuden ja eteni sensaatiomaisesti Mestarien liigan finaaliin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”