Atlético kaavailee Betisin Guido Rodríguezista korvaajaa Héctor Herreralle, kertoo Marca.

Herrera siirtyy kuluvan kauden jälkeen vapaana agenttina MLS-seura Houston Dynamon riveihin. Houston Dynamo vahvisti siirron maaliskuun alussa.

Lehden mukaan Guidon siirtosumma olisi noin 25-30 miljoonaa euroa. Puolustava keskikenttäpelaaja kuuluu Betisin ehdottomiin avainpelaajiin ja pelaa loistavaa kautta seuran riveissä.

Guido kuuluu Argentiinan A-maajoukkueen vakiokalustoon. Hän oli selvä avauskokoonpanon pelaaja viime kesänä, kun Argentiina kruunattiin Copa Américan mestariksi.

27-vuotias Guido on edustanut Betisiä noin kahden ja puolen vuoden ajan.

Guido ei olisi suinkaan Atléticon ainoa vahvistus keskikentälleen, sillä seura on halukas tekemään sopimuksen myös Marseillesta poistuvan Boubacar Kamaran kanssa. Espanjalaismedian mukaan Atléticon ja Kamaran väliset neuvottelut ovat edenneet pitkälle. Hän on saatavilla ilmaiseksi, sillä hänen sopimuksensa Marseillen kanssa päättyy.