PSG on kiinnostunut Sevillan huippuarvostetusta seurapomosta
Paris Saint-Germain on kiinnostunut Sevillan urheilutoimenjohtajasta Monchista, kertoo Mundo Deportivo.
PSG:n odotetaan antavan potkut omalle urheilutoimenjohtajalleen Leonardolle.
Pariisilaisjätti voi voittaa tällä kaudella vain Ligue 1:n, joka on ollut sille enemmän tai vähemmän itsestäänselvyys viime vuosina. PSG on erityisen pettynyt siihen, että se putosi Mestarien liigasta jo neljännesvälierävaiheessa hävittyään Real Madridille yhteismaalein 2-3.
PSG lähti kauteen valtavin odotuksin, sillä se hankki viime kesänä Lionel Messin lisäksi myös Sergio Ramosin, Gianluigi Donnarumman ja Georginio Wijnaldumin.
PSG:llä on käsissään turhankin laajaksi paisunut pelaajaryhmä, jolle se maksaa valtavia palkkoja. Monchi, 53, tunnetaan kyvystään kasata kilpailukykyinen joukkue rajallisella budjetilla, mutta Mundo Deportivo pitää epätodennäköisenä, että hän haluaisi enää siirtyä ulkomaille.
Monchi aloitti Sevillan urheilutoimenjohtajana ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 ja hoiti tehtävää lähes 17 vuoden ajan, kunnes siirtyi vastaavaan rooliin AS Romassa. Hänen aikansa Italiassa kesti kuitenkin vain kaksi kautta, joiden jälkeen hän palasi Sevillaan.
MD:n mukaan Monchi viihtyy loistavasti Andalusiassa ja Sevillassa, jossa hänellä on käytännössä täysvastuu joukkueen rakentamisesta. PSG ei luultavasti voisi luvata hänelle samaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa