Lähde: Teemu Pukki takaisin Espanjaan? Kerrotaan olevan La Liga -seuran hankintalistan kärkipäässä
Huuhkajien ykköshyökkääjän Teemu Pukin nykyinen sopimus Norwichin kanssa päättyy tähän kauteen. Norwich on vahvasti matkalla Valioliigasta takaisin Mestaruussarjaan, joten suomalaisen jatko seurassa on epävarmaa. Paikallislehti Pink Unin mukaan Norwich suunnittelee kuitenkin lunastavansa Pukin sopimuksessa olevan optiovuoden, mutta lähinnä saadakseen hänestä siirtokorvauksen.
Samaan aikaan Espanjassa on noussut esille siirtohuhu, jonka mukaan Pukki on Celta Vigon kiikarissa. Celta etsii joukkueeseensa uutta kärkimiestä elokuussa 35 vuotta täyttävän Iago Aspasin tueksi, ja Galicia Pressin mukaan Pukki on yksi suosikeista tälle paikalle.
Galicia Press ei tosin kerro jutussaan mitään Pukin optiovuoden käyttämisestä, vaan spekuloi seuran haluavan hänet nimen omaan ilmaissiirrolla. Lehti vertaa häntä ruotsalaishyökkääjä John Guidettiin, joka hankittiin Celtaan kesällä 2015 vapaana agenttina Manchester Citystä.
Todofichajes-sivuston mukaan Celta Vigon seurajohto on jo ollut yhteydessä Pukin agenttiin, ja keskusteluyhteys oli kiivasta etenkin maaliskuun maaottelutauon aikana. Sivusto kertoo kuitenkin Pukin ottavan asiat maltilla ja päättävän ensi kauden seurastaan luultavasti vasta kuluvan kauden päätyttyä.
Tällä kaudella kahdeksan valioliigamaalia tehnyt Pukki pelasi Espanjassa vuosina 2008-2010. Sevillassa kertyi tilille yksi La Liga -ottelu (27 minuuttia), 17 ottelua toisella sarjatasolla (kolme maalia) ja 16 peliä kolmannella sarjatasolla (ei maaleja).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa