Espanjaa edustanut baskikärki takaoven kautta MM-kisoihin? – Ghana houkuttelee pakolaisleirillä tustustuneiden vanhempien poikaa vaihtamaan edustusjoukkuetta
Espanjalaislehti AS kertoo sivuillaan, että MM-kisoihin tiensä raivannut Ghanan maajoukkue tähyilee La Ligasta kisajoukkueeseensa todellista tähtivahvistusta. Ghana yrittää houkutella Espanjaa juniorimaajoukkueessa ja yhdessä A-maajoukkueen harjoitusottelussakin edustanutta Iñaki Williamsia vaihtamaan edustusjoukkuetta.
27-vuotias Athletic Bilbaon hyökkääjä on syntynyt Bilbaossa ja edustanut koko uransa ajan Athleticia. Williamsin äiti on kuitenkin kotoisin Liberiasta ja isä Ghanasta. Vanhemmat tutustuivat toisiinsa pakolaisleirillä Accrassa, Ghanassa.
Williams pelasi aikanaan peräti 17 ottelua Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja oli voittamassa ikäluokan EM-hopeaa. Ainoan A-maaottelunsa hän pelasi toukokuussa 2016. Peliaikaa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan siunaantui 30 minuuttia. Kyseessä oli kuitenkin harjoitusottelu, joten maajoukkue-edustus ei sen myötä lukittunut.
Ghanalaismedian mukaan maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Kurt Edwin Simeon-Okraku on keskustellut Williamsin ja hänen edustajiensa kanssa mahdollisuudesta, että hyökkääjä edustaisi Ghanaa Qatarin MM-turnauksessa. Ghana pelaa kisoissa samassa alkulohkossa Portugalin, Uruguayn ja Etelä-Korean kanssa.
AS:n mukaan Williamsin kanta on kuitenkin sama kuin aiemmissakin lähestymisyrityksissä. Hän ei vaikuta innostuneelta Ghanan paitaan vaihtamisesta, vaan elättelee toiveita Espanjan A-maajoukkueessa pelaamisesta – olkoonkin, että mahdollisuus vaikuttaa melko etäiseltä. MM-kisoihin on toki vielä yli yhdeksän kuukautta aikaa, joten kenties mieli ehtii vielä muuttua.
Kiinnostava sivujuonne on sekin, että sama kuvio olisi mahdollinen myös Iñakin pikkuveljen Nico Williamsin kanssa. Nico on murtautunut tällä kaudella toden teolla Athleticin edustusjoukkueeseen, ja kuuluu myös Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkuerinkiin.
Iñaki Williams tunnetaan La Ligan teräsmiehenä. Hän on aina terve, aina valmis pelaamaan ja aina valmentajan suosiossa. Williamsin peräkkäisten La Liga -otteluiden putki on jo 224 ottelun mittainen. Lukema on Espanjan ennätys.
Tällä kaudella Iñaki Williams on kellottanut Athleticissa 2 614 peliminuuttia kaikissa kilpailuissa. Se on joukkueen suurin peliaika. Williams on myös Athleticin maalitilaston kärjessä seitsemällä tekemällään maalilla.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Álvaro Arbeloa näkee Barcelonan hyötyvän tuomareista: ”Mikään ei ole muuttunut”
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Marcus Rashford ei ymmärrä tuomarin päätöstä: ”Vaikeaa olla valittamatta…”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Näin Diego Simeone kommentoi puhuttanutta tilannetta: ”Jos tuomari tulkitsi sen niin…”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”