Sergio Agüero haluaa palata pelikentille – kertoi kieltäytyneensä MLS-seuran tarjouksesta
Sergio Agüero joutui lopettamaan pelaajauransa joulukuussa. Hän kärsi sydämen rytmihäiriöstä loka-marraskuun vaihteessa pelatun Alavés-ottelun yhteydessä.
Agüero kävi sen jälkeen tarkoissa tutkimuksissa, joissa selvisi, että hänellä on sydämen rytmihäiriö ja se estää häntä jatkamasta pelaajauraansa.
Agüero on parhaillaan Qatarissa, missä perjantaina arvotaan MM-lopputurnauksen alkulohkot. Agüero kertoi TyC Sportsille olevansa halukas palaamaan pelikentille.
– Eilen sain idean, että voisin jatkaa pelaamista. Lääkärit sanoivat minulle, että minun pitäisi olla 5-6 kuukauden ajan tekemättä mitään, mutta haluan palata jo harjoittelemaan. Inter Miami soitti minulle, mutta kieltäydyin heidän tarjouksestaan. Katsotaan, mikä tilanne on muutaman vuoden päästä.
Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentaja Lionel Scaloni kertoi jo alkuvuodesta, että Agüero on joukkueen mukana Qatarin MM-lopputurnauksessa marras-joulukuussa. Agüero on osana Scalonin valmennusryhmää. Agüero uskoo Argentiinan taistelevan maailmanmestaruudesta.
– On katsottava, millainen kaavio tulee ja mitkä maat Argentiina kohtaa. Se on tärkeä tietää, mutta Argentiina on aina kandidaatti taistelemaan maailmanmestaruudesta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla