Serge Gnabryn nykyinen sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Osapuolet eivät ole vieläkään päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta.

Sport Bildin mukaan Gnabry on pettynyt sopimustilanteeseensa. Gnabry haluaisi merkittävän palkankorotuksen. Lisäksi Gnabry on pettynyt Julian Nagelsmannin peluutukseen. Gnabry haluaisi pelata keskemmällä, mutta Nagelsmann peluuttaa häntä ennemmin laidalla.

Lehti kertoo, ettei Bayernista poistuminen ole Gnabryn ykkösprioriteetti, mutta seura aikoo asettaa hänet myyntiin, jos osapuolet eivät pääse pian sopuun jatkosopimuksesta. Nykyisessä sopimustilanteessa kesän siirtoikkuna on käytännössä viimeinen sauma saada Gnabrysta siirtosumma.

Sport Bildin mukaan Real Madrid on osoittanut kiinnostuksensa Gnabrya kohtaan. Viime kesänä Bayern Münchenistä vapaana agenttina Real Madridiin siirtynyt David Alaba on kehottanut seuraa tarkkailemaan Gnabryn tilannetta. Alaba ja Gnabry olivat joukkuetovereita kolmen vuoden ajan.

Lehti kertoo, että Gnabryn edustajat olisivat jo keskustelleet Real Madridin kanssa.

26-vuotias oikea laitahyökkääjä on tehnyt tällä kaudella Bayernissa 13 maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä.