Espanja lämmitteli MM-lohkoarvontaan murskavoitolla: ”Ei minua huvittaisi Dohaan mennä”
Paikkansa Qatarin MM-kisoissa jo viime vuonna varmistanut Espanja lämmitteli kohti loppuvuoden koitoksia kahdella voitokkaalla harjoitusottelulla. Viime viikolla kaatui Albania 2-1, ja tiistaina Islanti komeasti 5-0. A Coruñassa pelatussa ottelussa Yeremi Pino teki yhden, ja Álvaro Morata ja Pablo Sarabia kaksi maalia mieheen.
Espanja loi maalipaikkoja alusta lähtien, mutta ketsuppipullo aukesi vasta puolen tunnin pelin jälkeen. Päävalmentaja Luis Enrique oli tyytyväinen pallon kierrättämiseen ja maalipaikkojen hyödyntämiseen, ja turvautui MM-kisoja ajatellen sotavertaukseen.
– Me pystymme tarjoamaan sodan mille tahansa maajoukkueelle. Espanja tulee olemaan kilpailukykyinen. Viime kädessä pienet yksityiskohdat ratkaisevat, mutta katsomme kohti MM-kisoja hyvin toiveikkaina, Luis Enrique sanoi medialle pelin jälkeen AS:n mukaan.
– Joukkueen valinnasta tulee kovaa, mutta se on työtäni. Meillä on 40-50 pelaajaa, jotka voivat olla MM-kisajoukkueessa. Pelaamme kesäkuussa korkeatasoisia vastustajia vastaan. Tavallisesti lopulliselle listalle pääsevät he, jotka ovat nousevassa vireessä. Mukana voi olla yllätyksiäkin, sillä kisoihin on vielä aikaa.
MM-kisojen alkulohkovastustajansa Espanja saa tietää perjantai-iltana. Espanja on arvonnan ykköskorissa. Luis Enrique matkustaa paikan päälle Dohaan, mutta ei tee sitä mielellään.
– Ei minua huvittaisi matkustaa Dohaan, mutta koen jotain, mitä en ole koskaan ennen kokenut – MM-kisojen lohkoarvonnan. Menen sinne edustamaan maatani. Siksi olen ylpeä ja innostunut.
– Mitään toivevastustajia minulla ei ole. Olisin toivonut Italian olevan MM-kisoissa, kun ajattelee sitä, mitä Italia edustaa, ja sen voittamia maailmanmestaruuksia. Niin ei kuitenkaan käynyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun

- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”