La Liga -maalitykin oikeudenkäynti alkaa – syyttäjä vaatii raiskauksesta kahdeksan vuoden tuomiota
Celta Vigolle tällä kaudella seitsemän maalia La Ligassa tehnyt Santi Mina, 26, astelee maanantaina oikeuden eteen Almeríassa. Minaa syytetään vuonna 2017 tapahtuneesta raiskauksesta. Oikeudenkäynnille on varattu aikaa neljä päivää maanantaista torstaihin.
Minaan kohdistuneet raiskausepäilyt nousivat ensi kerran esiin espanjalaismediassa joulukuussa 2019. Hän on kuitenkin jatkanut pelaamista kasvattajaseurassaan Celta Vigossa koko tämän ajan.
Syytettyjen penkillä on myös Minan ystävä ja vanha pelikaveri David Goldar, joka edustaa nykyisin Segundan Ibizaa. Goldarin osalta esitetään tosin raiskaussyytteiden hylkäämistä, sillä hänen katsotaan vain avustaneen raiskauksessa.
Väitetyn raiskauksen kerrotaan tapahtuneen Mojácarissa, Almeríassa 16. kesäkuuta, 2017, kello 4.30. Goldar oli vienyt naisen matkailuvaunuunsa, joka oli pysäköity paikallisen yökerhon läheisyyteen. Tutkintaraportin mukaan myös Mina meni matkailuvaunuun ”tyydyttääkseen seksuaalisia mielihalujaan, vaikka uhri ilmaisi, ettei ollut siihen halukas”.
Minan kerrotaan sanoneen naiselle ”pitävänsä tästä paljon”, ja ehdottaneen, että ”heidän pitäisi tehdä jotain”. Nainen kieltäytyi, ja Mina poistui ajoneuvosta. Hän kuitenkin palasi vaunuun vähän myöhemmin ja aloitti seksuaalisen kanssakäymisen ilman naisen suostumusta.
Raiskauksen uhriksi epäillyn naisen kerrotaan kärsivän kroonisesta jälkitraumaattisesta stressistä ja vakavasta ahdistuksesta ja masennuksesta, joka vaikuttaa syvästi hänen arkeensa.
Almerían yleinen syyttäjä vaatii Santi Minalle kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta raiskauksesta. Goldarille vaaditaan rangaistusta avunannosta.
Uhrin asianajajan mukaan Goldar ”olisi voinut estää tapahtuneen, muttei tehnyt missään vaiheessa yhtään mitään estääkseen raiskausta”. Niinpä asianomistajan asianajajien vaatimus on molemmille 9,5 vuoden vankeustuomio.
Tämän rikosnimikkeen tuomioissa tuomitut eivät voi Espanjan lakien mukaan suorittaa koko tuomiota ehdonalaisena, vaan mahdollisesta tuomiosta vähintään puolet tulee kärsiä ehdottomana rangaistuksena vankilassa.
Santi Mina on pelannut kymmenen kauden aikana jo 263 La Liga -ottelua, joista noin puolet Valenciassa ja puolet Celta Vigossa. Maaleja hän on tehnyt 63.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti