Argentiinalainen kulttihyökkääjä haluaisi edustaa maajoukkuetasolla Espanjaa: ”En epäile sitä ollenkaan”
Espanjan A-maajoukkueella on ollut melkoinen ongelma hyökkääjiensä kanssa jo pitkään. Maajoukkueessa ei ole todellista tasonsa todistanutta ja maalintekoon kykenevää ykköskärkeä.
Álvaro Morata on ollut Luis Enriquen ykkösvalinta avauskokoonpanon kärjeksi, mutta Espanjan kansa on usein asettunut Morataa vastaan. Se nähtiin muun muassa viime kesän EM-kisoissa.
Enrique kutsui Raúl de Tomásin mukaan maaliskuun maaotteluihin, mutta Espanyolin maalitykki joutui jättämään maajoukkueen vain muutaman päivän jälkeen loukkaantumisen vuoksi.
La Ligassa Osasunaa edustava Chimy Ávila haluaisi edustaa Espanjaa maajoukkuetasolla. Argentiinalaishyökkääjällä on Espanjan passi, eikä hän ole koskaan pelannut Argentiinan maajoukkueessa. Chimy on tehnyt tällä kaudella viisi maalia La Ligassa.
– Vereni on argentiinalaista, mutta monesti mietin, mitä teen väärin tai mikä mättää, kun minulle ei anneta mahdollisuutta edustaa Argentiinaa. Minulla on tarvittavat dokumentit Espanjan A-maajoukkueessa pelaamiselle. Jos kummatkin kutsuvat minut samaan aikaan, olisi minun vaikea valita. Jos Espanja kutsuu minut maajoukkueeseen, vastaisin siihen myöntävästi. En epäile sitä ollenkaan, Chimy totesi TNT Sportsille.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista