Barcelona jatkoon Eurooppa-liigassa – Jordi Alballa meni hermo turkkilaisyleisöön
Barcelona eteni torstaina Eurooppa-liigassa kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla turkkilaisen Galatasarayn vieraskentällä 2-1. Ensimmäinen osa päättyi Kataloniassa 0-0.
Frenkie de Jongilla oli 10. minuutilla avopaikka viedä vieraat johtoon, kun hän karkasi linjan taakse Sergio Busquetsin nappisyötöstä. Hollantilaistaituri pääsi yrittämään viimeistelyä noin kymmenestä metristä, mutta hänen laukauksensa karkasi ohi.
Vajaan puolen tunnin kohdalla Galatasaray siirtyi johtoon kulmapotkusta. Alexandru Cicâldăun keskitys tavoitti Marcãon, joka siirsi pelivälineen syöksypuskulla verkkoon.
Voit katsoa alta Viaplayn videon 1-0-maalista. Artikkeli jatkuu videon alla.
Barcelona tuli tasoihin noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Ferran Torres pelasi rangaistusalueella ovelan syötön Pedrille, joka piti kotijoukkueen puolustusta pilkkanaan vetoharhautuksillaan ennen kuin siirsi kuulan sisään.
Voit katsoa Viaplayn videon 1-1-maalista alta. Artikkeli jatkuu videon alla.
Toista jaksoa oli takana vain muutama minuutti, kun Barcelona osui jälleen. Galatasarayn maalivahti, vierasjoukkueesta lainattu Iñaki Peña torjui kaksi ensimmäistä maalintekoyritystä, mutta lopulta Frenkie de Jong puski pallon maalin edustalle Pierre-Emerick Aubameyangille, jolla oli helppo työ hoitaa homma loppuun.
Ottelu jouduttiin keskeyttämään hetkeksi noin viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, koska yleisöstä heiteltiin tavaraa kentälle. Barcelonan laitapuolustaja Jordi Alba ärsyyntyi katsojiin siinä määrin, että hän potkaisi pallon voimalla katsomoon ja sai tempustaan keltaisen kortin.
Barcelona saa tietää puolivälierävastustajansa perjantain arvonnassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti