Barcelonan naisjoukkue juhli mestaruutta – mykistävällä ylivoimalla pippalot pystyyn kauan ennen kauden päätöstä
FC Barcelona oli jo kahdella edellisellä kaudella naisten La Ligassa täysin ylivoimainen, mutta tällä kaudella sen ylivoima tuntuu lujittuvan entisestään. Jos menestystä kansallisessa sarjassa pidetään mittarina, tulee Barcelona olemaan vaikea voitettava myös Naisten Mestarien liigassa – jonka mestaruutta se puolustaa.
Barcelona voitti sunnuntaina Real Madridin 5-0, ja varmisti mestaruuden jo kuusi kierrosta ennen sarjan päättymistä. 24 ottelustaan Barcelona on voittanut 24, eli jokaisen.
Näissä otteluissa Barcelona on tehnyt 136 maalia ja päästänyt vain kuusi. Keskimäärin se on siis heiluttanut verkkoa yli viisi kertaa per peli.
Barcelonan pelaajista jo 20 on onnistunut maalinteossa tällä kaudella. Paras maalintekijä on nigerialainen Asisat Oshoala, joka johtaa srjan maalitilastoa 19 maalillaan. Aivan kannassa ovat Lieke Martens (17), Ballon d’Or-voittaja Alexia Putellas (16) ja Jenni Hermoso (14).
Vain viisi sarjan joukkueista on onnistunut maalinteossa Barcelonaa vastaan. Sanni Franssin Real Sociedad jopa kahdesti (Franssi teki maaleista toisen), ja Alavés, Sevilla, Real Madrid ja Levante kertaalleen. Kauden peleistään Barcelona on voittanut yhdeksän maalin erolla yhden ja kahdeksalla maalilla neljä.
Nähtäväksi jää, onnistuuko Barcelona pelaamaan koko kauden täydellä 100-prosentilla saldolla.
Naisten La Ligan toisessa Mestarien Liigan paikassa on tiukimmin kiinni Real Sociedad. Kolmannesta paikasta kamppailevat lähinnä Atlético Madrid ja Granadilla Tenerife.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla