Atlético Madridin tuttu syömäase toimi tänään – vastaiskuilla voittoon kuuden pisteen pelissä
La Ligan viikonloppu päättyi huipputärkeään kamppailuun, kun paikasta neljän parhaan joukossa taistelevat Real Betis ja Atlético Madrid kohtasivat Sevillassa. Ottelusta tuli erittäin vauhdikas ja tapahtumarikas.
Avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin puolitoista minuuttia. Betis toivoi ensin vapaapotkua omassa hyökkäyspäässään, mutta kun sitä ei tullut, iski Atlético. Ángel Correa syötti päätyrajan tuntumasta keskelle João Félixille, jolla oli jopa helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin.
35. minuutilla Atléticon olisi pitänyt muuttaa numeroiksi 2-0, kun se pääsi jopa 3-1-ylivoimahyökkäykseen. Yannick Ferreiran syöttö oli kuitenkin huono, ja Youssouf Sabaly pääsi väliin.
Avausjakson lopulla painoi päälle Betis. Muutaman paikan se ehti hassatakin, mutta lisäajan viidennellä minuutilla kotijoukkue onnistui. Sabaly katkaisi Hector Herran syöttöyrityksen, pallo kimmahti vaihdossa aloittaneelle Cristian Tellolle, ja tämä laukoi yhdellä kosketuksella 20 metristä upeasti etunurkkaan.
Lisäaikaa pelattiin runsaasti, koska ensimmäisellä puoliajalla tehtiin jopa kolme vaihtoa loukkaantumisten vuoksi. Betisiltä loukkasi takareittään Andrés Guardado, joka teki tilaa Tellolle. Atléticolta penkille tulivat puolestaan Correa ja Sime Vrsaljko.
Real Betis hallitsi tänään palloa, mutta Atlético oli tehokas. Kun Jan Oblak teki ensin tyhjiksi Tellon ja Joaquínin maalintekoyritykset, tuli Atléticon etsikkoaika. Ensin Felipe puski tolppaan ja sitten Claudio Bravo torjui José Maria Giménezin puskun. Tunnin kohdalla tuli lopulta 2-1-johtomaali hyvin samanlaisesta tilanteesta kuin avausmaalikin. Vastahyökkäys soljui oikealta, Marcos Llorente tarjosi tarkan poikittaissyötön ja João Félix ehti liukumaan sisään illan toisen maalinsa.
80. minuutilla 100. La Liga -otteluaan pelannut Thomas Lemar sinetöi voittonumeroiksi 3-1. Syötön tarjoili pallon oikealla laidalla riistänyt Antoine Griezmann. Atléticon kaikki kolme maalia syntyivät nopeista vastahyökkäyksistä, joten sen tuttu syömäase oli tänään huippuunsa viritetty. 11 sarjakierroksen ajan sijalla kolme roikkunut Real Betis putosi tänään kaksi sijaa sarjataulukossa sijalle viisi. Atlético ohitti sen nousten neljänneksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
