AS: PSG-floppi haluaa siirtyä La Ligaan – hallitseva mestari kiinnostunut
Héctor Herrera siirtyy kesällä Atléticosta MLS-seura Houston Dynamoon.
Houston Dynamo vahvisti keskiviikkona tehneensä Herreran kanssa monivuotisen sopimuksen. Herrera jättää Atléticon sitten, kun hänen sopimuksensa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
AS:n mukaan Atlético on kiinnostunut PSG:n Georginio Wijnaldumista ja kaavailee hänestä Herreran korvaajaa.
Wijnaldum siirtyi viime kesänä vapaana agenttina PSG:hen, mutta on jäänyt uudessa seurassaan hyvin pienelle vastuulle. Keskikenttäpelaaja oli poistumassa PSG:stä jo tammikuussa, mutta lopulta jäi seuraan loppukaudeksi.
Atléticon seurajohto pitää Wijnaldumista, mutta tiedostaa, ettei hänen hankkiminen ole suinkaan helppo tehtävä, sillä monet muutkin seurat ovat Wijnaldumin kintereillä.
Lisäksi Wijnaldumin melkein kymmenen miljoonan euron nettovuosipalkka on liikaa Atléticolle, eli pelaajan olisi pudotettava huomattavasti palkkaansa voidakseen siirtyä Atléticoon.
Wijnaldum on herättänyt kiinnostusta myös Valioliigassa. Tiettävästi ainakin Aston Villa ja Newcastle ovat hänen kintereillään.
Wijnaldum oli siirtymässä viime kesänä Barcelonaan, mutta PSG tarjosi loppuhetkillä tuplasti suurempaa palkkaa ja hollantilaispelaaja päätyi Pariisiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti