Neljä maalia! Villarrealin huippulupaus pisti yhden miehen show’n pystyyn

Villarrealin Estadio de la Cerámicalla todistettiin sunnuntaina yhden miehen näytöstä, kun laitahyökkääjä Yeremy Pino iski neljä maalia 5-1-voitossa Espanyolia vastaan La Ligassa.
Espanjan A-maajoukkueessa kahdesti esiintynyt Pino, 19, sai hattutempun täyteen jo avausjaksolla.
Hänen ensimmäinen osumansa syntyi 14. minuutilla, kun hän puski Pervis Estupiñánin keskityksestä pallon verkkoon. Toinen maali näki päivänvalon vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Pino siirsi kulmapotkun jälkitilanteesta pelivälineen sisään. Kolmannessa maalissaan Pino pääsi siirtämään irtopallon tyhjään maaliin Étienne Capouen laukauksen jälkeen.
Toista jaksoa oli takana seitsemän minuuttia, kun Pino osui neljättä kertaa. Nuorukainen pääsi Manu Triguerosin ja Arnaut Danjuman esityöstä läpiajoon ja ohitti vielä maalivahti Diego Lópezin ennen kuin pisti pallon pussiin.
Squawkan ja Mister Chipin mukaan Pino on Villarrealin kaikkien aikojen nuorin hattutemppusankari La Ligassa sekä seurahistorian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut täydellisessä hattutempussa (maali oikealla ja vasemmalla jalalla sekä puskemalla).
Lisäksi hän on kolmanneksi nuorin pelaaja, joka on tehnyt yhdessä La Ligan ottelussa neljä maalia. Villarrealin seurahistoriassa kukaan ei ole aiemmin tehnyt neljää maalia yhdessä La Ligan ottelussa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua

- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa