Leo Messi sai armotonta kritiikkiä – Sergio Agüeron mitta täyttyi: ”He ovat paskiaisia!”
Paris Saint-Germain voitti tiistaina Mestarien liigassa Real Madridin 1-0-lukemin. PSG hallitsi kotiotteluaan mielin määrin, joten lopputulos jätti isännille jossiteltavaa.
Ranskalaislehtien sylkykupiksi joutui ottelun jälkeen Lionel Messi, joka epäonnistui toisella puoliajalla rangaistuspotkussa. Esimerkiksi L’Equipe antoi hänelle arvosanaksi (asteikolla 1-10) vain 3, mikä oli ylivoimaisesti heikoin arvosana PSG:n pelaajille. Kritiikkiä antoi myös muun muassa entinen PSG-pelaaja Jerome Rothen, jonka mielestä Messi ei tuo pelillisesti mitään PSG:hen.
– Markkinoinnin kannalta on mahtavaa, että meillä on Leo Messi. Ihmiset tulevat katsomaan hänen pelaamistaan, mutta täytyy huomioida urheilulliselta puolelta se, ettei hän tuo mitään PSG:hen, Rothen latasi RMC Sportille.
Peliuransa hiljattain lopettanut Sergio Agüero ei sulattanut lainkaan kritiikkiä, jota Messi sai osakseen. Agüeron mukaan hänen hyvä ystävänsä oli ottelussa ”todella hyvä”.
– Ranskassa sanomalehdet murhasivat hänet. He ovat paskiaisia! Agüero jyrähti Twitch-kanavallaan.
– Leo pelasi hyvin, hän mursi linjoja. Enkä sano tätä siksi, että hän on ystäväni, vaan siksi, että hän antoi kaikkensa. Hän oli todella hyvä ja aktiivinen.
Viime kesänä Barcelonasta PSG:hen siirtynyt Messi on pelannut kuluvan kauden aikana 21 ottelua tehoin 7+7. Maaleista viisi on syntynyt Mestarien liigassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajien Ville Koski pääsi osaksi ehkä kauden hulluinta ottelua
- Rankasti yksilötaitoon nojannut Barcelona selvisi kuivin jaloin, vaikka tiukille se meni
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys

- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta