Telegraph: Chelsea teki päätöksen lainapelaajansa suhteen – floppi palaa kesällä La Ligaan
Chelsea ei aio aktivoida Saúlin lainasopimuksessa olevaa noin 35-40 miljoonan euron arvoista osto-optiota, kertoo Telegraph.
Lehden mukaan Saúl ei ole onnistunut vakuuttamaan Chelsean valmennus- ja seurajohtoa, jonka vuoksi osto-optio jätetään käyttämättä.
Saúl siirtyi viime elo-syyskuun vaihteessa Atléticosta lainalle Chelseaan, mutta on joutunut samanlaisiin vaikeuksiin Chelseassa kuin Atléticossakin. Saúl menetti viime kaudella avauskokoonpanon paikkansa Atléticossa ja madridilaisseura halusi hänestä kesällä eroon. Saúl on jäänyt Chelseassa täysin olemattomalle vastuulle.
27-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut Valioliigassa noin 160 minuuttia, eli alle kaksi täyttä ottelua. Saúl on saanut vastuuta lähinnä Englannin liigacupissa.
Vielä ei ole tiedossa, haluaako Diego Simeone Saúlin takaisin Atléticoon ensi kaudeksi, sillä seura hankki Rodrigo De Paulin hänen korvaajakseen viime kesänä, eikä Saúlille ole lähtökohtaisesti tilaa Atléticossa.
Saúl on Atléticon oma kasvatti ja on pelannut seurassa 340 ottelua. Saúlin rahakas sopimus Atléticon kanssa päättyy kesällä 2026.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde