Lähde: Barcelona maalivahtimarkkinoilla – nämä viisi nimeä listalla
Barcelona pyrkii vahvistamaan maalivahtiosastoaan tulevana kesänä ja on hankkimassa kirittäjän seuran ykkösvahti Marc-André ter Stegenille, kertoo Mundo Deportivo.
Lähteen mukaan Barcelonan tarkkailee viittä maalivahtia, joista se aikoo valita sopivimman torjujan lisäämään kilpailutilannetta. Listan viisi nimeä ovat: Bono (Sevilla), Illan Meslier (Leeds), Bartłomiej Dragowski (Fiorentina), Maarten Vandevoordt (KRC Genk) ja Alban Lafont (Nantes).
Bono ja Meslier ovat jo osoittaneet laatunsa huipputasolla, mutta kolme muuta maalivahtia ovat suurelle yleisölle melko tuntemattomia.
Tästä kolmikosta Vandevoort, 19, on kaikkein mielenkiintoisin nimi. Belgialaisvahti on huippulahjakas torjuja, josta kuullaan vielä. Hän pelaa jo nyt Belgian alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, vaikka olisi edustuskelpoinen myös alle 19-vuotiaissa. Nuorukainen on noussut myös seurajoukkueessaan ykkösvahdiksi.
Ranskan Ligue 1:ssa pelaavalta Lafontilta, 23, löytyy useita maaotteluita Ranskan alle 21-vuotiaissa, mutta A-maajoukkueeseen ei ole toistaiseksi tullut kutsua. Näytötkään eivät toki ole sellaisia, että sellaista olisi lupa odottaa. Potentiaalia häneltäkin kuitenkin löytyy.
Dragowski, 24, on ehdottomasti listan yllättävin nimi. Hän on sekä seura- että maajoukkueessaan (Puola) kakkosvahti. On vaikea nähdä, että puolalaistorjuja pystyisi horjuttamaan ter Stegenin ykkösvahdin asemaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu