Real Madrid ei halunnut Juventuksen uutta tähtihyökkääjää – Los Blancos varoo suututtamasta ykköskohdettaan
Real Madrid kieltäytyi mahdollisuudesta hankkia Juventuksen uusi tähtihyökkääjä Dušan Vlahović, kertoo Cadena SER.
Vlahović, 22, siirtyi Juventukseen tammikuussa Fiorentinasta reilun 81 miljoonan euron korvausta vastaan.
Serbialaiskärki onnistui maalinteossa heti Juve-debyytissään ja kasvatti siten tämän kauden saldonsa 25 otteluun, 21 osumaan ja neljään maalisyöttöön.
Cadena SER:n mukaan Vlahovićia tarjottiin Real Madridille, mutta espanjalaisjätti kieltäytyi epäröimättä.
Madrid haluaa keskittyä täysillä siihen, että se saa hankittua Kylian Mbappén Paris Saint-Germainista ensi kesänä. Ranskalaistähden sopimus PSG:n kanssa päättyy tämän kauden jälkeen, jolloin hän voi vaihtaa seuraa ilman siirtokorvausta, ellei uutta diiliä synny.
Los Blancos varoo tekemästä yhtään sellaista hankintaa, joka saisi Mbappén, 23, tuntemaan, ettei hän olekaan seuran ykköskohde.
Vlahovićin hankkimatta jättämiseen vaikutti myös taloudellinen puoli. Vaikka Mbappé siirtyisikin Madridiin ilmaiseksi, on hänelle luvattava suuri allekirjoitusbonus ja palkka, mikä olisi hankaloitunut Vlahovićin myötä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”

- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun