Barcelonan talouspuolella ollaan oltu jo pidemmän aikaa huolestuneita siitä, kuinka seuran käy, kun rahakas sponsorisopimus nykyisen paitasponsorin Rakutenin kanssa päättyy. Juuri nyt näyttää siltä, että hyvin käy – kiitos ruotsalaisen musiikin suoratoistopalvelun Spotifyn.

Barcelonan uskotaan tiedottavan yhteistyöstä Spotifyn kanssa pian. Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek delegaatioineen on ollut Barcelonassa viime torstaista lähtien hiomassa sponsorisopimuksen viimeisiä yksityiskohtia, ja kaikki alkaa nyt olla valmista.

Sportin tietojen mukaan Barcelona ja Spotify tulevat solmimaan kolmivuotisen sopimuksen. Sen kokonaisarvon kerrotaan olevan 75 miljoonaa euroa kausi. Rakuten on tiettävästi maksanut Barcalle noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Barcelonan uskottiin olevan huolestunut siitä, löytäisikö se jostain yhtä suuria summia maksavan kumppanin – varsinkin Lionel Messin lähdettyä – joten Spotify-diili vaikuttaa sen kannalta varsin onnistuneelta.

Summasta tosin miesten edustusjoukkueen pelipaitojen rintamuksen mainospaikan arvo on sama 60 miljoonaa euroa, ja lopput 15 miljoonaa kertyvät lisänäkyvyydestä. Viiden miljoonan euron arvoisia ovat treenipaidan selkäpuolen mainospaikka, naisjoukkueen pelipaitojen mainospaikka sekä Camp Noun stadionin nimioikeudet.

Sopimuksen myötä Barcelonan kotistadionin uusi virallinen nimi on ensi kaudesta lähtien Spotify Camp Nou. Nimioikeuksien arvo on stadionremontin aikana vain mainittu viisi miljoonaa euroa per kausi, mutta Barcelona toivoo, että summa voisi nousta 20-25 miljoonaan, kunhan stadionremontti on valmis.

Barcelona toivoo saavansa lisätuloja myös myymällä mainospaikat edustusjoukkueen pelipaitojen hihaan sekä mies- ja naisjoukkueen treenipaitojen etupuolelle.

Spotify on ollut viime viikot näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa, kun rock-muusikko Neil Young veti musiikkinsa pois Spotifysta protestoidakseen sitä, että Spotify maksaa podcast-juontaja Joe Roganille 100 miljoonaa dollaria 11 vuoden julkaisuoikeuksista. Muutamat muut merkittävät artistit ovat seuranneet Youngin esimerkkiä.