Yllätysuutinen: Toimitusjohtaja jättää Barcelonan – syynä mittavat erimielisyydet?
Barcelonan toimitusjohtaja Ferran Reverter ilmoitti tiistaina poistuvansa seurasta.
Reverter perusteli päätöstään henkilökohtaisilla ja perheeseen liittyvillä syillä.
Reverter saapui Barcelonan toimitusjohtajaksi noin vuosi sitten, kun nykyinen puheenjohtaja Joan Laporta tarjosi hänelle pestiä. Reverter kiitti tiedotteessaan Barcelonan nykyistä seurajohtoa.
– Noin vuosi sitten päätin jättää Saksan taakseni ja palata perhesyistä Barcelonaan. Hieman myöhemmin hyväksyin Laportan tarjouksen. Nämä kuukaudet ovat olleet hyvin intohimoisia ja haluan kiittää puheenjohtajaa hänen luottamuksestaan, intohimostaan ja johtamistaidoistaan, jonka vuoksi Barcelonalla on tällä hetkellä maalmanluokan seurajohto.
– Sen avulla Barcelona voi jälleen nousta maailman parhaiden joukkoon. Henkilökohtaisella tasolla olen tehnyt valtavasti töitä ja omistautunut tähän pestiin näiden kuukausien aikana, mutta nyt haluan keskittyä siihen, miksi palasin Barcelonaan, eli perheeseeni ja henkilökohtaisiin projekteihini.
Marcan saamien tietojen mukaan Reverterin poistuminen johtuu erimielisyyksistä muiden seurajohdon jäsenten kanssa. Reverter ei ollut samaa mieltä seurajohdon kanssa Spotify-yhteistyösopimuksesta. Barcelonan on määrä julkaista yhteistyösopimus myöhemmin tällä viikolla ja Spotifysta tulee siten seuran paitasponsori. Lisäksi Spotify hankkii Camp Noun nimioikeudet itselleen.
Marcan mukaan Reverter on harkinnut eroilmoitustaan jo viikkojen ajan ja olisi ilmoittanut sen jo aiemmin, mutta tietyt seurajohdon jäsenet saivat hänet jatkamaan pestissään helmikuun alkuun saakka.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari

- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku