Diagnoosi vahvisti Atlético Madridin talvihankinnan loukkaantumisen – videot eivät näytä hyviltä Diego Simeonen kannalta: ”Miten Cholon fanit puolustelevat tätä?”
Atlético Madridilla on yksi koko La Ligan kapeimmista kokoonpanoista. Mestaruutta puolustava joukkue on kärsinyt tälläkin kaudella useista loukkaantumisista, mutta ainakin tammikuun avainhankinnan, tanskalaisen Daniel Wassin oli määrä olla lujaa tekoa. Olihan 32-vuotias Wass missannut seitsemän La Liga -kautensa aikana loukkaantumisten vuoksi ainoastaan neljä peliä.
Wass suoritti debyyttinsä Atléticon peliasussa sunnuntaina, kun Atlético kohtasi vieraskentällä Barcelonan. Wass vaihdettiin kentälle toisen jakson alkaessa, mutta hänen ottelunsa ei päättynyt hyvin.
Pelin lopun jo lähestyessä Ferran Torres taklasi sivurajan tuntumassa rajusti Wassia. Tanskalainen jäi kentän pintaan tuskissaan makaamaan polveaan pidellen. Tuskainen Wass halusi jäädä kentän laidalle, mutta valmentaja Diego Simeone ei sitä hyväksynyt, vaan usutti hänet takaisin kentälle. Atlético oli tuolloin jo kaikki viisi vaihtoaan käyttänyt.
Maanantaina sairaalassa tehdyissä tutkimuksissa vahvistui, että Wass sai oikean polvensa sisäsivusiteeseen toisen asteen venähdysvamman. Atlético kertoi diagnoosista kotisivuillaan, mutta ei esittänyt arviota poissaolon pituudesta. Mediassa esitettyjen arvioiden mukaan hän tulee kuitenkin olemaan sivussa noin 6-8 viikkoa.
Sitä on mahdotonta sanoa varmuudella, pahensiko Simeonen toiminta Wassin vammaa, mutta ei siitä varmaan ainakaan apua ollut. Atlético-valmentajaa onkin kritisoitu sosiaalisessa mediassa ankarasti.
– Katsotaan, kuinka Cholon fanit puolustelevat tätä, toimittaja Zach Lowry twiittasi.
Wassia taklannut Ferran Torres on lähettänyt Wassille pahoittelevan sävyisiä viestejä sosiaalisen median kanavissaan. Torres myös kävi pelin jälkeen Atléticon pukukopissa katsomassa, kuinka Wass, hänen entinen joukkuekaverinsa voi. Torres ja Wass pelasivat aiemmin yhdessä Valenciassa. Jo sitä ennen Wass oli pelannut La Ligaa Celta Vigossa.
Videoita Wassin loukkaantumisesta ja Simeonen usutuksesta voi katsoa alla olevista twiiteistä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
