Marca: Chelsea-pelaaja palaamassa Atléticoon kesällä
Saúl siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Atléticosta lainalle Chelseaan.
Kausi Chelseassa on mennyt penkin alle, sillä Saúl on jäänyt hyvin pienelle vastuulle ja pelannut vain noin 160 minuuttia Valioliigassa. Keskikenttäpelaaja on saanut vastuuta lähinnä Liigacupissa.
Marcan mukaan on hyvin mahdollista, että Saúl palaa Atléticon vahvuuteen ensi kaudeksi. Saúl siirtyi Chelseaan suurin odotuksin, mutta ei ole onnistunut nappaamaan itselleen pelipaikkaa hallitsevan Mestarien liigan voittajan riveistä.
Diego Simeone peluutti Saúlia viime kaudella useasti vasempana wingbackina, kun muut pelaajat olivat loukkaantuneina. Saúl ei pitänyt kyseisestä pelipaikasta, mutta Marcan mukaan pelaajan on sopeuduttava siihen palatessaan Madridiin.
Atléticon seura- ja valmennusjohto pitää omaa kasvattiaan edelleen käyttökelpoisena pelaajana monipuolisuutensa vuoksi ja pitäisi Saúlin mielellään joukkueessa ensi kaudella. Monet johtohenkilöt seuran sisällä ajattelevat, että Saúl olisi saanut kuluvalla kaudella huomattavasti vastuuta Atléticossa erilaisten loukkaantumisongelmien vuoksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon