Barcelonan ja Atlético Madridin välinen ottelu tarjosi erinomaista sunnuntai-illan viihdettä katsojille. Vaikka Atlético teki ottelussa avausmaalin, veti Barcelona pelissä pidemmän korren. Näin Atléticoa jo yli kymmenen vuotta valmentanut Diego Simeone jäi edelleen ilman vierasvoittoa Barcelonasta.

Avausmaalista vastasi vierasjoukkue Atlético hienon joukkuekombinaation tuloksena. Rodrigo de Paul syötti Kokelle, Koke ensimmäisen kerran Atléticon pelaajana Camp Noulla pelanneelle Luis Suárezille, ja lopulta Yannick Carrasco jatkoi pallon Suárezin syötöstä yhdellä kosketuksella maaliin. Pelattiin pelin kahdeksatta minuuttia.

Kaksi minuuttia myöhemmin seurannut Barcelonan vastaus oli upea. Dani Alves laittoi rangaistusalueen poikki korkean poikittaissyötön Jordi Alballe, joka latasi suoraan ilmasta puolivolleysta komean golazon takaylänurkkaan.

21. minuutilla Barcelona siirtyi jo johtoon. Jo avausmaalin järjestelyyn osallistunut Adama Traoré keskitti päätyraan tuntumasta, ja 173-senttinen Gavi puski pallon verkkoon.

Eikä sekään vielä taukotulokseksi riittänyt. 3-1-maali syntyi 43. minuutilla, kun Alves laukoi vapaapotkun ylärimaan. Ferran Torres ei osunut kunnolla paluupalloon, mutta hänen takanaan kytännyt Ronald Araújo sijoitti pelivälineen maaliin.

Toisella puoliajalla Barcelona jatkoi siitä, mihin avausjaksolla jäi. Pelattiin puoliajan neljättä minuuttia, kun oli Dani Alvesin vuoro tuulettaa maalia. Atléticolla oli taas vaikeuksia keskityksen kanssa, ja 38-vuotias brassi laukoi alakulmaan ensimmäisen Barca-maalinsa comebackin jälkeen. Dani Alves tuuletti maaliaan seisomalla kädet sivulle ojennettuina kotiyleisön edessä, nauttien tunnelmasta täysin palkein.

Alvesista tuli maalinsa myötä koko Barcelonan seurahistorian vanhin maalintekijä virallisissa otteluissa. Samalla Barcelona oli ensimmäinen joukkue koskaan koko La Ligan historiassa, jolle samassa ottelussa teki maalin alle 18-vuotias pelaaja ja yli 38-vuotias pelaaja.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
#OJOALDATO - Dani Alves (38 años y 276 días) se convierte hoy en el goleador más veterano del Barcelona en competición oficial, superando a Joan Segarra que le marcó al Real Betis en La Liga 1963-64 con 36 años y 163 días.

Peli vaikutti jo ratkenneen 4-2-maaliin, mutta 58. minuutilla ”oma koira” Luis Suárez piti toivonkipinän hengessä jatkaen José Maria Giménezin puskun päällään verkkoon. Barcelona protestoi tilannetta paitsiona, mutta täysin turhaan. Suárez ei maaliaan tuulettanut, vaan nappasi pallon kainaloon ja juoksi kohti keskiympyrää.

Ottelun toisella jaksolla kentälle juoksutettiin kolme pelaajaa debytoimaan uudessa seurassaan. Atléticon Daniel Wass tuli sisään jo suoraan tauolta, ja 55. minuutilla oli 28-vuotiaan Reinildo Mandavan vuoro. Tunnin kohdalla Arsenalin jättänyt Pierre-Emerick Aubameyang puolestaan korvasi hyvän ottelun pelanneen Adama Traorén, jolle yleisö antoi raikuvat suosionosoitukset.

Atlético olisi ainakin saattanut saada loppukiriinsä lisää puhtia 69. minuutilla, kun Barcelona joutui yhden miehen vajaalle. Yksi illan tähdistä, Dani Alves survaisi takaapäin nappiksilla Yannick Carrascon polvitaipeeseen ja takareiteen, ja belgialainen jäi tuskaisena tantereeseen kiemurtelemaan. Alvesilla ei ollut tilanteessa mitään mahdollisuutta palloon, ja erotuomari Jesús Gil Manzano ei tarvinnut päätökseensä pitkää tarkastelua VAR-näytöltä – pieni vilkaisu riitti.

Ylivoimastaan huolimatta Atlético ei saanut lopulta mitään rynnistystä aikaiseksi. Alvesin ulosajon jälkeen Atlético ei luonut yhtä ainutta maalipaikkaa, eikä siten tehnyt siis maaliakaan. Barcelona voitti 4-2 ja nousi kahdella pisteellä Atléticoa enemmän keränneenä La Ligan neljänneksi.

Camp Nou on Atléticolle edelleen erittäin vaikea paikka pelata. Viimeksi Atlético voitti Barcelonan sen kotikentällä 16 vuotta ja yksi päivä sitten. Seuranneissa 22 vieraspelissä se on johtanut peliä vain kolmesti, yhteensä 27 minuutin ajan.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
FCB 0-0 ATM (1') - De las pocas cimas que le faltan por coronar a Simeone, que nunca ha podido ganarle al Barcelona en el Camp Nou. El Atlético no se lleva la victoria del feudo culé desde el 05.02.2006 (8 empates y 13 derrotas en sus 21 visitas oficiales desde entonces).