Ajax-pelaajan unelmasiirto Barcelonaan jäi toteutumatta: ”Olen pettynyt”
Ajaxin laitapuolustaja Nicolás Tagliafico on pettynyt siihen, ettei hän päässyt tammikuussa siirtymään Barcelonaan.
Seurat neuvottelivat argentiinalaispakin potentiaalisesta siirrosta, joka olisi hänen omien sanojensa mukaan ollut ”unelmien” täyttymys.
Ajaxin urheilutoimenjohtaja Marc Overmars selvensi epäonnistuneen siirron taustoja seuran omalle kanavalle.
– Tagliaficon Barca-diili oli todella vaikea [toteuttaa]. Toivon Nicolle kaikkea hyvää, mutta meidän on myös varmistuttava siitä, ettemme ammu itseämme jalkaan.
– Jos Barcelona haluaa hankkia pelaajan lainalle, niin meillä on oltava korvaaja sille paikalle.
– Haluamme ajatella pelaajien parasta, meidät tunnetaan siitä. Me teimme niin, mutta emme päässeet sopuun hyvästä ratkaisusta. Olin surullinen hänen puolestaan.
Tagliafico, 29, kertoi AS:n haastattelussa, että hän ymmärtää Ajaxin kannan, mutta hän on silti pettynyt.
– He ymmärsivät minua. Heillä on motiivinsa, mutta se on sääli.
– Minusta tuntuu, että mahdollisuuksia ei voi jättää käyttämättä. Barcelonaan siirtyminen on ainutlaatuinen mahdollisuus. Minulle se oli unelmien mahdollisuus, eivätkä he pystyneet auttamaan minua.
– Olen pettynyt, koska minusta tuntuu, että ammattimaisuuteni haittasi minua.
LUE MYÖS:
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Camp Nousta uutta tietoa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”

- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä