AS: La Ligan ruotsalaiskärki lomaili Mallorcalla – varkaat murtautuivat asuntoon ja veivät valtavasti arvotavaraa
John Guidetti on pelannut La Ligassa jo kuuden ja puolen vuoden ajan.
29-vuotias ruotsalaiskärki ei ole kuitenkaan missään vaiheessa onnistunut nousemaan ykköskärjen rooliin Espanjan kentillä.
Ruotsin A-maajoukkueessa aiemmin urallaan 28 ottelua pelannut Guidetti edustaa edelleen Alavésia, mutta on jäänyt tällä kaudella suorastaan olemattomalle vastuulle. La Ligassa vastuuta on tullut noin 270 minuutin verran. Viime kaudella hän pelasi La Ligassa noin 200 minuuttia. Guidetti jättää Alavésin kesällä vapaana agenttina.
Alavésin päävalmentaja José Luis Mendilibar antoi pelaajilleen vapaan viime viikonlopun. Guidetti käytti sen hyväkseen matkustamalla perheensä kanssa Mallorcalle.
AS:n mukaan varkaat olivat tietoisia Guidettin lomareissusta ja murtautuivat hyökkääjän omakotitaloon. Lehden saamien tietojen mukaan Guidettilta varastettiin muun muassa arvokkaita laukkuja noin 30 000 euron edestä. Lisäksi varkaat olivat päässeet käsiksi Guidettin kassakaappiin.
Baskimaan poliisi tutkii parhaillaan tapausta, eikä ole antanut siitä sen suurempia lisätietoja espanjalaismedialle.
Guidetti ei ole suinkaan ensimmäinen ammattilaisjalkapalloilija, jonka asuntoon murtaudutaan Espanjassa. Viimeisen kahden vuoden aikana kymmenien La Liga -pelaajien asuntoihin on murtauduttu. Joissain tapauksissa pelaajien perheenjäsenet ovat olleet sisällä asunnossa ja perheenjäseniä on uhattu aseella.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi