Saúl kertoi Valioliigan ja La Ligan suurimman eron – käytti esimerkkinä Eden Hazardia
Saúl siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Atléticosta lainalle Chelseaan.
27-vuotias keskikenttäpelaaja on jäänyt Chelseassa täysin olemattomalle vastuulle. Valioliigassa peliaikaa on tullut noin 160 minuutin verran, eli hän ei ole pelannut viiden kuukauden aikana edes kahden täyden sarjaottelun verran jalkapalloa.
Saúl on saanut vastuuta lähinnä Liigacupissa.
Chelsea haastatteli Saúlia verkkosivuillaan, joka kertoi mielipiteensä La Ligan ja Valioliigan eroista.
– La Ligassa peli on paljon taktisempaa, kun taas Valioliigassa se on fyysisempää ja hieman hullumpaa. Valioliigassa peleissä juostaan edes takaisin ja ottelu on vähemmän kontrollissa. Se on kannattajille viihdyttävämpää. Valioliigassa voi tehdä asioita, joita et voi tehdä La Ligassa.
Saúl käytti esimerkkinä Eden Hazardia. Hazard siirtyi Chelseasta Real Madridiin kaksi ja puoli vuotta sitten yli sadalla miljoonalla eurolla. Jatkuvasti loukkaantumisista kärsinyt Hazard on pelannut 44 La Liga -ottelussa, joissa on syntynyt yhteensä vaivaiset neljä maalia.
– Esimerkiksi hiljattain puhuin ystävieni kanssa Eden Hazardista. Chelseassa hän oli helposti yksi maailman parhaista pelaajista ja sitten hän meni La Ligaan, jossa hän on ollut ongelmissa, koska peli on täysin erilaista. Valioliigassa Hazard pääsi haastamaan vastustajia 1v1- tai 2v1 -tilanteissa, mutta La Ligassa sellaisia tilaisuuksia ei tule ja ne puolustetaan pois.
Lähde: AS
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta