Barcelona saattaa päästä pysyvästi eroon lainapelaajastaan – kertoi toiveensa: ”Haluaisin jäädä tänne”
Miralem Pjanic siirtyi Barcelonasta lainalle Besiktasiin syyskuussa. Lainasopimus kattaa kuluvan kauden.
Hallitsevan Turkin mestarin kausi on ollut varsin vaikea, sillä se on sarjassa vasta kuudentena. Mestarien liigan lohkovaiheessa se hävisi kaikki kuusi otteluaan.
Siitä huolimatta Pjanic on sopeutunut hyvin Istanbuliin ja ei sulje pois mahdollisuutta jatkaa uraansa Besiktasissa kuluvan kauden jälkeen. A Spor haastatteli 31-vuotiasta keskikenttäpelaajaa.
– Olen hyvin onnellinen Besiktasissa. Tunnen itseni tyytyväiseksi. Sopeuduin helposti. Minut lainattiin mestariseuraan. On todella hienoa pelata Besiktasissa ja Turkin kaltaisessa upeassa maassa. Tulin tänne vuodeksi, mutta katsotaan, mitä kauden jälkeen tapahtuu, Pjanic totesi A Sporille.
Pjanic kertoi haluavansa jäädä Besiktasiin.
– Olemme perheeni kanssa hyvin onnellisia täällä. Minulla on vielä kahden vuoden mittainen sopimus Barcelonan kanssa ja minun on siten palattava sinne kauden jälkeen, mutta vielä on liian aikaista puhua tulevaisuudesta. Ottaen huomioon kaiken, mitä on tapahtunut, haluaisin jäädä Besiktasiin.
Pjanic saapui Juventuksesta Barcelonaan kesällä 2020 vaihtokaupassa Arthuriin.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin

- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset