Barcelona oli syksyllä Raheem Sterlingin kintereillä.

Sterling valitti julkisesti pienestä peliajastaan ja oli tiettävästi valmis jättämään Manchester Cityn siirtyäkseen Barcelonaan. Lopulta siirto ei missään vaiheessa toteutunut, vaan Barcelona päätyi hankkimaan Sterlingin joukkuetoverin Ferran Torresin. Ferran siirtyi noin 55 miljoonan euron siirtosummalla Barcelonaan.

Sportin mukaan Barcelonan urheilutoimenjohtaja Mateu Alemany neuvoi seuraa olemaan hankkimatta Sterlingiä.

Alemany tapasi Sterlingin Manchesterin-reissullaan. Alemany matkusti Englantiin tapaamaan Sterlingiä, sillä hänen työtehtävänsä oli päästä pelaajan kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta.

Alemany halusi kuitenkin aluksi tavata Sterlingin kasvotusten. Alemany sai Sterlingistä sellaisen vaikutelman, ettei pelaaja kykenisi sopeutumaan Barcelonaan ja urheilutoimenjohtaja neuvoi seura- ja valmennusjohtoa siirtymään muiden siirtokohteiden pariin.

Alemanyn mukaan Sterlingillä olisi ollut sopeutumisen lisäksi myös ongelmia seuran urheilulliseen projektiin sitoutumisen kanssa, jonka vuoksi Alemany suositteli Barcelonaa hankkimaan ennemmin Ferranin.

Barcelonan päävalmentaja Xavi kuunteli urheilutoimenjohtajan neuvoja, eikä ottanut itse yhteyttä Sterlingiin.