Neymar oli ensin Real Madridissa – kertoi syitä miksi hylkäsi madridilaisten tarjouksen aikanaan
Brasilialainen supertähti Neymar siirtyi Barcelonaan vuonna 2013 kasvattajaseurastaan Santosista. Hän voitti Blaugranassa lopulta La Ligan mestaruuden kahdesti ja Mestarien liigan.
Neymar muodosti Lionel Messin ja Luis Suárezin kanssa kenties maailman pelätyimmän hyökkäystrion aikanaan.
Tähtihyökkääjä kertoi tuoreessa Netflixin dokumenttisarjassaan Täydellinen kaaos uransa alkuhetkistä.
Neymar oli paljon ennen Barcelona-sopimustaan Real Madridissa testijaksolla. Hän oli tuolloin vasta 14-vuotias. Hän esiintyi Madridissa todella vakuuttavasti ja Los Blancos halusi ehdottomasti, että tämä jäisi seuran junioriakatemiaan.
Muutto Madridiin ei kuitenkaan kiinnostanut teini-ikäistä brasilialaista tuolloin.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun olin Euroopassa. En ymmärtänyt yhtään mitään. Ruokakin oli erilaista. En ollut tottunut lisäämään avokadoa ruokaani. Siellä sitä oli kaikkialla, Neymar sanoi.
Sopeutumisvaikeuksista kärsinyt nuorukainen päätti palata kotimaahansa ja hylkäsi Real Madridin tarjouksen. Neymarin isä Neymar Santos Senior näki tilanteessa kuitenkin taloudellisen mahdollisuuden.
Suurseuran tarjouksen hylkääminen teki lopulta Neymarista mediasensaation Brasiliassa.
– Näin sen mahdollisuutena, josta perheemme voisi hyötyä. Se oli ensimmäinen miljoona, jonka ansaitsimme, kertoi Neymar sr.
Lopulta tähtipelaaja murtautui Santosin edustusjoukkueeseen jo 17-vuotiaana. Palkintokaappiin ehti ilmestymään muun muassa Brasilian Cupin voitto ja Copa Libertadoresin mestaruus kaudella 2010/11.
La Liga oli silti vääjäämättä Neymarin tuleva koti. Joukkue ei kuitenkaan ollut se, joka huipputalentin alunperin pyrki riveihinsä saamaan.
Brasilialainen siirtyi maailmanennätyssummalla 222 miljoonaa euroa Paris Saint-Germainiin vuonna 2017.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta