Sponsoriksi globaali jättiläinen – rahoitetaanko Barcelonan toimintaa jatkossa musiikkibisneksellä?
Barcelonan johtoportaalla on ollut tämän kauden aikana kädet täynnä töitä paitsi joukkueen uudelleenrakentamisessa, niin myös sponsoririntamalla. Pelipaitojen nykyisen pääsponsorin Rakutenin sopimus umpeutuu 30. kesäkuuta, ja osana talouden tasapainottamista Barcelonan olisi tärkeää löytää rahakas paitasponsori myös tuleville kausille.
Mundo Deportivo kertoo nyt, että kaikkien tuntema musiikin striimauspalvelu Spotify on noussut yhdeksi johtavista ehdokkaista. Lehden tietojen mukaan ruotsalaisyritys pyrkii tosissaan pääsemään Barcelonan kanssa sopuun sponsoriyhteistyöstä.
Barcelonassa ollaan oltu vaitonaisia sponsorineuvottelujen etenemisestä. Kyseessä on erittäin tärkeä ja herkkä teema, eikä neuvottelujen toivota missään tapauksessa kariutuvan julkisuuteen vuotaviin huhuihin.
Se MD:lle on tiettävästi kuitenkin Barcelonan sisältä myönnetty, että Spotify on neuvotteluissa vahvoilla. Toisena vakavasti otettavana ehdokkaana pidetään kiinalaista teknologiayritystä Tencentiä. Huhuissa on ollut myös ravintoalan yritys Vegan Nation, mutta se ei Mundo Deportivon lähteiden mukaan ole enää loppusuoralla kisassa mukana.
Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek on hakenut jalansijaa huippujalkapalloilun parista aiemminkin. Ek on Arsenalin kannattaja ja hän teki viime vuonna ainakin toistaiseksi epäonnistuneen yrityksen ostaa Arsenal sen nykyiseltä omistajalta Stan Kroenkelta.
Talouslehti Forbesin arvion mukaan Ekin omaisuuden arvo on noin 4,7 miljardia dollaria (4,2 miljardia euroa). Omaisuus on karttunut pääasiassa Spotifyn avulla.
Sitä Mundo Deportivo ei kerro, mikä Barcelonan ja Spotifyn välisen sponsorisopimuksen arvo voisi olla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui

- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”