SER: Valencia-kärki sivuun kokoonpanosta ylipainon vuoksi – etsii uutta seuraa
Valencia ja Sevilla iskevät yhteen keskiviikkoiltana Mestallalla La Ligan huippuottelussa.
Valencian päävalmentaja José Bordalás jätti Maxi Gómezin ulos kokoonpanostaan. SER:n saamien tietojen mukaan syynä on se, että Gómez on ylipainoinen, eikä voi siten Bordalásin mielestä pelata.
Bordalás on kertonut pelaajilleen selvästi antavansa paljon painoarvoa pelaajiensa painolle. Pelaajat punnitaan päivittäin ja jos joku on kilonkin ylipainoinen, ei hän osallistu joukkueen otteluihin. Näin kävi Gómezille, joka oli ylittänyt kilolla hänelle asetetun painorajan.
SER:n mukaan Gómez on ymmällään ja samalla hyvin pettynyt Bordalásin tekemään päätökseen.
Gómez haluaa poistua mahdollisimman pikaisesti joukkueesta muihin maisemiin ja on tiettävästi saanut tarjouksia, vaikka kuluva kausi on mennyt penkin alle. Uruguayn A-maajoukkueesta tuttu hyökkääjä on pelannut tällä kaudella 17 ottelussa, joissa on syntynyt vain kaksi maalia.
Gómez siirtyi Celtasta Valenciaan kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta ei ole kyennyt vastaamaan suuriin odotuksiin. Nyt edessä lienee lähtö muualle ja se on kummallekin osapuolelle paras vaihtoehto.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin