Kuuluisan toimittajan poika mukana Atléticon kokoonpanossa: ”Sanoin hänelle, että älä laita sukunimeäsi pelipaitaasi”
Manolo Lama kuuluu Espanjan tunnetuimpiin jalkapallotoimittajiin.
60-vuotias Lama on selostanut La Liga -otteluita Espanjassa vuosikymmenten ajan. Lama on tuttu ääni myös FIFA-videopelin espanjankielisestä versiosta, jonka selostajana hän toimii.
Cope on toiminut Laman työnantajana vuosikausia.
Laman 20-vuotias poika Manu Lama pelaa Atléticon B-joukkueessa. Atléticon edustusjoukkueen päävalmentaja Diego Simeone otti Laman mukaan keskiviikkoiseen Real Sociedad -otteluun. Joukkueet iskevät yhteen San Sebastiánissa Copan neljännesvälierien yksiosaisessa ottelussa.
Tunnettu toimittaja otti kantaa tapaukseen El Partidazossa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
– Manu on joukkueen kanssa San Sebastiánissa. Hän ei ole soittanut minulle. En ole jännittynyt hänen puolestaan. Olen varma, ettei hän anna pelipaitaansa muistoksi minulle, jos hän pääsee debytoimaan. Minun käy poikaani sääliksi, jos joudun selostamaan hänen ottelunsa. Jos minun on kritisoitava häntä, teen sen. Siinä ei ole mitään epäselvää, Lama nauroi.
– Mielestäni poikani on kärsinyt enemmän kuin hyötynyt siitä, että hänellä on sukunimeni. Sanoin hänelle joskus, ettei kannattaisi laittaa sukunimeäsi pelipaitaan, mutta hän laittoi sen siitä huolimatta. Poikani on saavuttanut kaiken työnteon ja uhrausten avulla. Hänellä oli viime kaudella vakava vamma, kun hänen säärensä ja eturistisiteet menivät poikki. Poikani on kärsinyt paljon, mutta hänen kaltaisia nuoria on tuhansia ja tuhansia. Poikani on yksi heistä. Hänelle annetaan mediahuomiota isänsä vuoksi, mutta hän ei kiinnitä siihen huomiota.
– Poikani ei ole vielä saavuttanut mitään. Haluan vain hänen olevan onnellinen. Jos hän pääsee pelaamaan ja pelaa hyvin, niin tietenkin sanomme sen ääneen. Jos hän pelaa huonosti, sanomme senkin. Poikani ei kertonut minulle, että hänet kutsuttiin mukaan kokoonpanoon. Kuulin siitä toisaalta. Myöhemmin hän sanoi, ettei kertonut sitä, jotten olisi paljastanut sitä mediassa.
Ottelu käynnistyy keskiviikkoiltana klo 22.00.
LUE MYÖS:
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle