Barcan viime vuoden puheenjohtajavaalien ehdokas väittää: ”Olisin saanut Messin jatkamaan Barcelonassa”
Barcelonan viime maaliskuussa järjestetyistä puheenjohtajavaaleista ei tullut kovinkaan kummoinen jännitysnäytelmä, sillä niin suuren suosion valituksi tullut Joan Laporta sai. Haastaja Víctor Font ei ollut esiintynyt maaliskuun jälkeen kovinkaan usein julkisuudessa, mutta joulukuussa hän antoi TV3:lle haastattelun.
Yksi Fontin haastattelun mielenkiintoisimmista anneista oli, että hän väitti siinä, että olisi valituksi tullessaan onnistunut saamaan Lionel Messin jatkamaan Barcelonassa. Messi lähti elokuussa Barcelonasta PSG:hen, piti tiedotustilaisuuden kyynelsilmin ja olisi tiettävästi ollut halukas jatkamaan edelleen ammattilaisuransa siihen saakka ainoassa seurassa Barcelonassa. Lehtitietojen mukaan se ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista edes ilmaiseksi.
– Olen vakuuttunut siitä, että hänen lähtönsä olisi voitu välttää. Oli selvää, ettei asia ratkeaisi kertalaakilla. Me aioimme leikata seuran palkkakuluja noin sadalla miljoonalla. Jos Messi halusi jäädä ja seura halusi hänen jäävän, olisi jotain varmasti ollut tehtävissä.
Ilmaiseksi Messin ei olisi Fontin mukaan tarvinnut pelata.
– Ei. Me aioimme tehdä hänen kanssaan elinikäisen sopimuksen. Se olisi antanut meille runsaasti pelivaraa, Font kertoi.
Fontin puheenjohtajaprojektin keulahahmo Xavi päätyi kuin päätyikin Barcelonan valmentajaksi myös Joan Laportan alaisuudessa. Font sanoi olevansa iloinen siitä, että ”Laporta tuli järkiinsä”, vaikka hän itse olisikin irtisanonut Ronald Koemanin jo kesällä.
Font pitää mahdollisena, että hän asettuu ehdolle Barcelonan puheenjohtajaksi myös joskus tulevaisuudessa. Laportan työhön hän sanoi olevansa suhteellisen tyytyväinen.
– Laporta on ollut paras tuntemani puheenjohtaja, mutta olen vasta 49-vuotias, Font totesi.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- Sport: Barcelona aloittamassa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Sergio Busquets: Cesc Fàbregas voi valmentaa tulevaisuudessa Barcelonaa
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Tappelu Real Madridin pukukopissa kohahdutti – näin José Mourinho kommentoi
- Real Madrid lähetti lainalle – 19-vuotiaalle lupaukselle hattutemppu Italiassa
- Barcelona palkitsi hyökkääjälupauksensa – enää ei tarvitse jarrutella
- Iso käänne Real Madrid -pelaajan kaudessa: nyt rikkoutui Lionel Messin kuuluisa ennätys
- La Ligan kulttipelaaja lopettaa uransa maajoukkueessa
- Kylian Mbappé diktaattorina – nyt hän puhuu
- Deco: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Barcelonaan
- Nico Paz sanoi ei Real Madridille – kertoi miksi jäi Italiaan
- Barcelona-pomolta kylmä arvio: tämän takia Marcus Rashford sai lähtöpassit
- Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistu – Barcelona-pomo ällistyi: ”Maailmanlaajuinen skandaali”