MD: Barcelona luovutti Espanjan maajoukkuekärjen suhteen – syttyykö kiinnostus uudestaan kesällä?
Barcelona on pyrkinyt vahvistamaan hyökkäystään tammikuun siirtoikkunassa. Kärkiehdokkaana huhuissa on liikkunut Juventuksessa pelaava Álvaro Morata.
Espanjan maajoukkuekärki on Torinossa lainalla Atlético Madridista ja tämän on kerrottu haluavan päättää lainansa kuusi kuukautta ennen sen virallista päätöstä.
Italialaisseuran valmentaja Massimiliano Allegri teki vastikään selväksi oman kantansa. Morata ei lähde kesken kauden mihinkään.
Erilaisia ratkaisuja ja siirtokuvioita jo parin viikon ajan hieronut Barcelona on Mundo Deportivon mukaan nyt luovuttanut.
Morataa ei siis Katalonian suurseurassa nähdä ainakaan tällä kaudella. Sen sijaan on mielenkiintoista seurata tilannetta kesällä. Madridiin palaava kärkipelaaja ei kuulu myöskään Diego Simeonen suunnitelmiin.
Barcelona ei MD:n mukaan hanki ketään hyökkäykseen tammikuussa, kun Morata ei onnistunut.
Ansu Fati on palannut loukkaantumisiltaan. Martin Braithwaiten uskotaan tekevän samoin ensi viikolla. Lisäksi Memphis Depay on nyt taas kunnossa. Blaugranan valmentaja Xavi uskoo pärjäävänsä nykyisillä pelaajilla kauden loppuun asti.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Virallista: Barcelonalle uusi hyökkääjä
- Ex-superlupaus Liverpoolista La Ligaan
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta