Vinícius pelaa uransa parasta kautta.

Real Madridin vasen laitahyökkääjä on saanut menneisyydessä huomattavasti kritiikkiä muun muassa viimeistelytaidoistaan, mutta tällä kaudella Vinícius on osoittanut osaavansa todella tehdä maaleja – ja niitä on syntynyt paljon.

Tarkemmin todettuna jo 15 kappaletta, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Kuvaavaa on se, että Vinícius on tehnyt tämän kauden aikana yhtä monta maalia kuin kolmella edellisellä kaudella yhteensä. Vinícius on siten tuplannut puolessa vuodessa maalimääränsä Real Madridissa.

21-vuotias Vinícius on tehnyt tällä kaudella 12 maalia La Ligassa, kaksi Mestarien liigassa ja yhden Supercopassa. Lisäksi maalisyöttöjä on kasassa jo komeat yhdeksän kappaletta.

Vinícius on tehnyt suorastaan tuhoisaa jälkeä Karim Benzeman kanssa. Kaksikko on tehnyt tällä kaudella yhteensä peräti 38 maalia.

Upea kausi näkyy myös Viníciuksen arvossa. Transfermarkt on nostanut Viníciuksen arvon 50 miljoonasta eurosta 100 miljoonaan euroon vain muutamassa kuukaudessa.

Lähde: AS