Entinen Atlético-pelaaja kertoi: Tästä syystä João Félix ei ole onnistunut Atléticossa
João Félixin kausi on ollut vaikea.
22-vuotias portugalilaishyökkääjä ei ole onnistunut murtautumaan Atléticon avauskokoonpanoon. Peliesitykset ovat ailahdelleet suunnasta toiseen, eikä Félix ole löytänyt tarvittavaa tasaisuutta.
Diego Simeonen alaisuudessa Atléticossa aikoinaan pelannut Guilherme Siqueira otti kantaa Félixin tilanteeseen. Nykyisin pelaaja-agenttina työskentelevän Siqueiran mielestä Félixin on pelattava kokonaisvaltaisemmin saadakseen enemmän vastuuta.
– Mielestäni Félix on yksi esimerkki lisää siitä, että pelkät taidot eivät riitä. Atléticossa puolustuspelaaminen, taktinen puoli ja pelitapa ovat hyvin vaativia ja suuressa roolissa olevia asioita. Félix siirtyi Atléticoon Benficasta, jossa kaikki asiat ovat päinvastoin. Siellä peli perustui siihen, että pallo pysyy aina maassa ja jaloissa. Simeonen filosofia on erilainen ja pelaajan on ymmärrettävä se, Siqueira muistutti ESPN:n haastattelussa.
Siqueiran mukaan on selvää, ettei pelaaja menesty Atléticossa, jos hän ei sisäistä Simeonen pelitapaa.
– Uskon Félixin maksavan edelleen hintaa siitä, ettei hän ymmärrä niin hyvin Simeonen pelitapaa- ja filosofiaa. Hänen taidot ovat nähtävissä. Félix on pallon kanssa erilainen kuin muut, mutta jos Atléticossa et juokse tai puolusta, ei Simeone pidä siitä. On samantekevää, onko siirtosummasi miljoona, sata miljoonaa tai 120 miljoonaa euroa. Olet vaikeuksissa, jos et tee sitä, mitä Simeone haluaa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta