TV-kanava julkaisi Barcelonan pelaajien jättipalkkoja – Gerard Piquén vastaveto oli ladata tilinauhansa Twitteriin
FC Barcelona on tunnettu pitkään jalkapallomaailman parhaana palkanmaksajana. Viime aikoina vyötä on ollut pakko kiristää, sillä seura on ajautunut ennennäkemättömiin talousvaikeuksiin. Ei siis ihme, että Espanjassa nyt kuohuukin, kun Esport3-kanavan Onze-ohjelmassa paljastettiin Barcelonan pelaajien edelleen muhkeita palkkoja.
Toimittaja Lluís Canutin kertomien tietojen mukaan Barcelonan parhaiten palkattu on Gerard Piqué, jonka palkka ennen seuran kanssa sovittua palkanalennusta oli bruttona 28 miljoonaa euroa vuodessa. Canutin mukaan Piqué laskutti seuralta koko summan uskollisuusbonuksen ansiosta, vaikka suostuikin kesällä alentamaan palkkaansa.
Piqué ei ilmeisesti ohjelman paljastuksista pitänyt, sillä hän latasi perjantaina Twitteriin kuvan, jossa puolustajan kertoman mukaan näkyy 50 prosenttia hänen palkastaan. Summa on 2 328 884 euroa, ja hän sanoo saaneensa sen 30. joulukuuta.
– Vähän kunnioitusta, Piqué lisäsi viestinsä loppuun.
Myös Barcelona julkaisi perjantaina virallisen tiedotteen, jossa se kiisti TV-kanavan tietojen paikkansapitävyyden. Barcelona myös painotti, ettei seurasta oltu vuodettu tällaisia tietoja.
– Summat ovat virheellisiä eivätkä vastaa todellisuutta, tiedotteessa todettiin.
– On väärin väittää, että pelaajat olisivat laskuttaneet 100 prosenttia palkastaan. Herrat Piqué, Busquets ja Alba laskivat palkkaansa, kun he solmivat viimeisimmän jatkosopimuksensa viime kesänä.
Barcelonan mukaan TV-kanavan paljastukset olivat epätosia, epäammattimaista ja pahansuopia.
Onzen kertomien tietojen mukaan Barcan toiseksi korkeinta palkkaa saisi Sergio Busquets (23 miljoonaa), perässään Jordi Alba (20 milj.), Samuel Umtiti (20 milj.), Aston Villaan perjantaina lainattu Philippe Coutinho (16 milj.), Marc-André Ter Stegen (14 milj.), Ousmane Dembélé (12 milj.) ja Sergi Roberto (12 milj.)
Kesällä PSG:hen siirtyneen Lionel Messin bruttovuosipalkaksi on kerrottu 135 miljoonaa euroa. Atlético Madridin Antoine Griezmannin palkka oli puolestaan 21 miljoonaa euroa.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
