Barcelonan hyökkääjä avautui vaikeasta isä-suhteestaan: ”Sitä alkaa miettimään, rakastaako hän todella minua”
Barcelonan hyökkääjä Martin Braithwaite kertoi 433:n julkaisemassa Lucky Mental -dokumentissa haastavasta isäsuhteestaan.
Braithwaite, 30, on kulkenut pitkän tien jalkapalloammattilaisena nykyiseen pisteeseen. Uran kruunu tuli varmasti Barcelona-siirron myötä. Barça ajautui hankalaan tilanteeseen loukkaantumisten myötä ja sai hankkia ylimääräisellä siirrolla hyökkääjän helmikuussa 2020.
Lopulta Leganésissa vahvaa jälkeä tehnyt Braithwaite sai unelmien siirron Camp Noulle. Tällä kaudella Braithwaite on kärsinyt polvivammasta ja La Ligassa pelejä on kertynyt vain kolme, joissa on tullut kuitenkin kaksi osumaa.
Dokumentissa Braithwaite puhuu avoimesti isästään, joka hyökkääjätähden mukaan oli varsin ankara kasvatuksessaan.
– Olen sanonut tämän useasti, isäni oli todella ankara minulle, kun olin lapsi.
– Se oli minulle vaikeaa, koska en oikein ymmärtänyt miksi. Kun isäsi on ankara sinulle, sitä alkaa miettimään rakastaako hän todella minua, Braithwaite kertoo.
Braithwaiten isä on kertonut, että hän aina yritti viedä poikaansa äärirajoille. Myös vaikeina hetkinä isä oli Braithwaitella tiukkana.
Ainakin kasvatusmallista on jäänyt Braithwaitelle se käteen, ettei hän koskaan ole antanut periksi. Vuonna 2019 Mestaruussarjassa pelannut Middelsbrough möi tanskalaishyökkääjän viidellä miljoonalla eurolla Leganésiin. Vain reilu puoli vuotta myöhemmin Braithwaite oli Barcelonan avauskokoonpanon hyökkääjä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä