Barcelona vei avausjaksoa – kulmapotkut tuottivat tulosta molemmissa päissä
Sevilla ja Barcelona pelaavat La Ligan huippukamppailua Estadio Ramón Sánchez Pizjuánin uumenissa.
Barcelona tuli kamppailuun todella lujaa ja aiheutti korkealla prässillään suuria ongelmia kotijoukkueen puolustukselle. Sevilla ei kyennyt koko avausjaksolla pelaamaan oikeastaan ainuttakaan organisoitua hyökkäystä.
Tauolle siirryttiin lopulta kuitenkin 1-1-tasatilanteessa.
Sevilla sai yhden kulmapotkun reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Ivan Rakitic lähetti pallon lujana ja matalana rangaistusalueelle. Barcelonan merkaus petti jälleen kerran erikoistilanteessa.
Papu Gómez juoksi tilanteeseen ja kiskaisi ykkösellä pallon ohi maalivahti Marc-André ter Stegenin. Kyseessä oli käytännössä Sevillan ainoa tilanne ensimmäisellä puoliajalla.
Barcelona tasoitti lopulta myös kulmapotkusta, joka oli järjestyksessään Blaugranan kuudes. Ronald Araújo pääsi puskemaan ja laittoi pallon komeasti vasempaan alakulmaan.
Sevillan päävalmentaja Julen Lopetegui joutuu keksimään jotain tauolla, koska peliä vei Barcelona. Maaliodottama kotijoukkueelle oli noin 0,11, kun taas Barcelonan olisi xG-laskelmien mukaan pitänytkin tehdä vähintään yksi osuma.
Saa nähdä, millä tavalla Lopetegui saisi lopetettua Sevillan puolustusalueen ongelmat toisella jaksolla. Xavi voi vain toivoa samanlaisen pelin jatkuvan toisella nelivitosella, koska paremmilla tehoilla Barcelonan voitto vaikuttaa todennäköisemmältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti