Sevilla kaatoi Atlético Madridin La Ligan huippukamppailussa – jännitysnäytelmälle dramaattinen päätös
Sevilla ja Atlético Madrid tarjosivat lauantain myöhäisillassa todellisen jännitysnäytelmän La Ligassa. Fyysinen ja vauhdikas kamppailu päättyi lopulta kotijoukkue Sevillan voittoon viime hetken osumalla lukemin 2-1.
Sevilla sai kamppailuun unelma-alun, kun se siirtyi kamppailussa johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla Ivan Rakitićin upealla osumalla. Keskikenttäpelaaja laukoi pallon aivan yläkulmaan noin 25 metristä.
Vieraat nousivat kamppailussa tasoihin 33. peliminuutilla, kun Felipe puski Thomas Lemarin antaman kulmapotkun verkon perukoille. VAR tarkisti vielä tilanteen mahdollisen rikkeen osalta, mutta lopulta osuma kuitenkin hyväksyttiin.
Toisella jaksolla Atlético Madrid oli hallitsevampi osapuoli, mutta lopulta se jäi kuitenkin kamppailusta kokonaan ilman pisteitä. Sevilla iski nimittäin voittomaalin 88. peliminuutilla, kun Lucas Ocampos iski pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta. João Félix oli vielä lisäajalla erittäin lähellä iskeä ottelun tasoihin, mutta hänen kaukolaukauksensa pamahti ylärimaan.
Aivan lisäajan viime hetkillä sankariksi noussut Ocampos kannettiin paareilla pois kentältä hoitotoimenpiteiden jälkeen. Epäselväksi jäi, mitä hyökkääjälle oikein tapahtui.
Sevilla laukoi ottelussa ainoastaan kahdesti kohti maalia, mutta molemmilla kerroilla pallo löytyi lopulta verkon perukoilta. Atléticolle tappio oli jo kolmas peräkkäinen La Ligassa. Madridilaiset ovat tällä hetkellä viidennellä sijalla sarjataulukossa. Sevilla puolestaan vahvisti voitolla asemiaan sarjan kakkosena.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla