Nyt tuli Espanjassakin ottelusiirto – Joukkueella 15 koronatartunnan saanutta pelaajaa
Koronaviruspandemian ties monesko aalto – viideskö lienee? – on alkanut riepotella myös jalkapallomaailmaa vähän jopa keväästä 2020 muistuttaen. Katsomot ovat tyhjentyneet jälleen muun muassa Saksassa ja Hollannissa, ja erityisesti Englannissa on jouduttu tekemään useissa sarjoissa ottelusiirtoja pelaajien koronatartuntojen vuoksi. Tämän viikonlopun kymmenestä valioliigaottelusta kuusi siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Myös Huuhkajien talvileiri ja harjoitusmaaottelut Ruotsia vastaan Portugalin Algarvessa peruttiin koronasyistä.
Espanjassa on päästy toistaiseksi suhteellisen vähällä. Hiljalleen tartuntoja on kuitenkin alkanut pulpahdella siellä täällä. Perjantaina kerroimme, että koronakaranteenissa on ainakin Real Madridin, Athletic Bilbaon ja Real Betisin pelaajia, mutta ottelusiirroilta oli tällä kaudella sunnuntai-iltaan asti vältytty.
Nyt on ensimmäinen koronasta johtuva ottelusiirto kuitenkin tosiasia. Kyseessä ei kuitenkaan ole La Ligan ottelu, vaan toisen sarjatason peli CD Lugo-Almería, joka oli maanantai-illan ohjelmassa.
Lugo tiedotti perjantaina yhdestä koronatapauksesta joukkueessaan, mutta kaksi päivää myöhemmin tilanne oli jo huomattavasti vakavampi. Sunnuntaina puoliltapäivin Lugo kertoi, että sen riveissä on peräti 23 koronatartunnan saanutta. Tartunnan saaneiden joukossa oli 15 edustusjoukkueen pelaajaa, seitsemän valmennusryhmän jäsentä ja yksi avustaja.
La Ligan sääntöjen mukaan ottelu voidaan ja pitää pelata, jos käytettävissä on vähintään viisi edustusjoukkueen pelaajaa. Tällä uudella säännöllä on pyritty minimoimaan ottelusiirtoja koronapandemian aikana.
Lugolla on koronapositiivisten lisäksi joukossaan myös loukkaantuneita pelaajia, joten viiden pelaajan pelikelpoisuus alkoi olla siinä ja siinä. Myös edustusjoukkueen harjoitukset jouduttiin sunnuntaina perumaan. Niinpä myöhään sunnuntai-iltana La Liga teki virallisen ja odotetun päätöksen: ottelu Lugo-Almería siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
LUE MYÖS:
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
