Villarrealin junioreissa pelaajauransa aloittanut ja sieltä Atlético Madridiin siirtyneen Dario Povedan ura ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Pienempien polvi- ja nilkkavammojen lisäksi Poveda on kokenut jo kaksi vakavaa polvivammaa. Joulukuussa 2019 syntynyt polven eturistisiteen repeämä piti hänet sivussa seitsemän kuukautta. Ennen vammaansa Povedasta povattiin Atléticossa Diego Costan korvaajaa, mutta kausi olikin täysin yllättäen ohi.

Kun Poveda vaikutti olleen heinäkuussa 2020 valmis uuteen alkuun, tapahtui pahin mahdollinen, ja ristisidevamma toistui. Edessä oli vielä seitsemän kuukautta lisää huilia, joten yhteensä Poveda oli sivussa yli 14 kuukautta. Käytännössä puolitoista kautta meni täysin pipariksi. Poveda purki sopimuksensa Atléticon kanssa uuden alun saadakseen.

Viime kaudella Poveda oli Getafessa, mutta hän pelasi lopulta vain neljä minuuttia koko kauden aikana. Tähän kauteen 24-vuotias kärkimies sai kuitenkin valmistautua terveenä, ja vihdoin sunnuntaina oli palkinnon aika.

Poveda tuli Getafen kotipelissä Osasunaa vastaan kentälle 83. peliminuutilla. Kymmenen minuuttia, ajassa 90’+3 hän sai Damian Suárezilta boksiin nappikeskityksen, ja Poveda puski näyttävästi ottelun ainoaksi jääneen 1-0-maalin. Osuma oli Povedan La Liga -uran ensimmäinen, ja hän tuuletti sitä antaumuksella kulmalipulla. Innokkaimmat fanitkin hyppäsivät Coliseumin katsomosta Povedaa halailemaan. Poveda antoi maalinsa jälkeen myös kyynelten tulla – hetki oli varmasti ikimuistoinen.

Fútbol en Movistar Plus+

@MovistarFutbol
Darío Poveda rescata al Getafe en el 93. #LaCasadelFútbol

OptaJose

@OptaJose
90' - Darío Poveda 🇪🇸 is the first Getafe's player to score the winning goal at Coliseum in the extra time of a single #LaLiga game since Dani Parejo vs Sevilla in April 2010. Premiere

#GetafeOsasuna 💙
#Getafe 💙

Kaikkiaan Poveda on nyt pelannut tällä kaudella yhteensä 13 La Liga -ottelua ja niissä 339 minuuttia.

Getafen voitto nosti La Ligan putoamisviivan yläpuolelle. Se sai kahdeksasta ensimmäisestä ottelustaan vain yhden pisteen, mutta kymmenen seuraavaa peliä ovat tuoneet jo 14 pinnaa.